Lisää pääkonttoreita Helsinkiin

Olin aiemmin tällä viikolla Amchamin tilaisuudessa, jossa lanseerattiin hanke kansainvälisten yhtiöiden alueellisten pääkonttorien saamiseksi pääkaupunkiseudulle. Nykyisellään Helsingin seutu on kv-pääkonttorien määrässä reippaasti jäljessä muita pohjoismaisia pääkaupunkeja, etenkin Tukholmaa.

Todella mielenkiintoisessa tilaisuudessa kuultiin Zalandon ja Bayerin maakonttorien vetäjiä sekä erilaisten maavertailujen ja tutkimusten tuloksia. Itselleni tarttui mieleen erityisesti neljä asiaa:

1) Globaalien yritysten näkökulmasta ei ole mitään Helsinkiä, Espoota ja Vantaata, on vain “Helsinki Region”. Esimerkiksi Bayerin saksalainen maajohtaja puhui aluksi siitä, kuinka yhtiö oli päättänyt sijoittaa T&K-keskuksensa Helsinkiin, kunnes paljastui, että keskus sijaitsee itse asiassa Espoossa.

2) Pääkonttorin ylläpitokustannukset ovat pääkaupunkiseudulla edullisemmat kuin esimerkiksi Tukholmassa, Berliinissä tai Kööpenhaminassa. Etenkin työvoimakustannukset.

3) Kansainvälisiä yhtiöitä vetää Helsingin seudulle erityisesti verrattain edullinen koulutettu työvoima sekä hyvä innovaatioekosysteemi, johon kuuluu sekä akateemisia instituutioita että startup-yrityksiä. Tänne perustetaan tyypillisesti juuri T&K- ja suunnittelutoimintoja.

4) Kun puhutaan koulutetusta työvoimasta, sillä ei tarkoiteta pelkästään suomalaisia. Esimerkiksi Zalandon teknologiakeskukseen on palkattu parin viime vuoden aikana osapuilleen viisi sovelluskehittäjää kuukaudessa. Suomessa hyvistä koodareista alkaa olla pulaa, mutta Venäjältä heitä löytyy, ja venäläiset muuttavat mielellään Suomeen.

Vaikka mikään näistä asioista ei suorastaan tullut yllätyksenä, oli silti pysäyttävää kuulla ne tällä tavoin yhdellä kertaa tarjoiltuna. Politiikan näkökulmasta nimittäin tilanne on varsin erikoinen: 1) Pääkaupunkiseudun kunnat kilpailevat keskenään, ja metropolikunta kiinnostaa ainoastaan helsinkiläisiä. 2) Työvoiman kalleudesta on tullut Suomessa mantra, jota hoetaan joka välissä, ja aika paljon poliittista tarmoa kohdistuu työvoimakustannusten alentamiseen kilpailukyvyn nimissä. 3) Meillä fokusoidaan todella voimakkaasti teolliseen vientiin ja todella vähän korkean osaamisen ja lisäarvon liiketoiminnan saamiseen Suomeen. Koulutuksesta ja tutkimuksesta leikataan. 4) Ulkomaisten työntekijöiden maahantulosta ja työlupien saamisesta on tehty mahdollisimman hankalaa.

Hienoa kuitenkin, että tällainen hanke on saatu liikkeelle. Sekin on hienoa, että sitä tukemassa ovat niin Uudenmaan liitto kuin Helsinki Business Hub, eli tässä kohtaa pyritään aidosti yhteistyöhön yli kuntarajojen. Vielä kun valtakunnanpolitiikassakin tajuttaisiin, mistä niitä talouskasvun ajureita löytyy.

1261 kertaa kiitos

Vihreät ehdokkaatTänään oli hienoa herätä vaalivoiton jälkeiseen aamuun. Vihreät saivat historiallisen kovan tuloksen, ja moni kunta Suomessa on nyt paljon vihreämpi. Olen niin onnellinen siitä, että humaanin, yhdenvertaisen ja ympäristöä kunnioittavan politiikan kannattajat lähtivät näissä vaaleissa sankoin joukoin liikkeelle.

Myös Helsingissä saimme historiallisen suuren tuloksen. Pormestarin paikkaa emme saavuttaneet, mutta valtuustoryhmä kasvoi ja meillä on todella hyvät asemat kehittää rakkaasta kotikaupungistamme entistä parempaa ja vihreämpää.

Itse sain vaaleissa 1261 ääntä. Se on paljon enemmän kuin uskalsin toivoa. Tuntuu mahtavalta, ja hymy on herkässä. Kiitos kaikille teille, jotka uskoitte minuun ja Vihreisiin! Kiitos ihanille ystäville ja läheisille, huipulle tukiryhmälle ja myös monille tuikituntemattomille tuesta, avusta ja kannustuksesta! Tästä on hyvä jatkaa.

Parhautta on vapaus kulkea itse ratikalla

#parastahelsingissä on vapaa lapsuusKirjoitin jokin aika sitten yhdeksästä syystä, miksi rakastan Helsinkiä. Kaikki tuossa tekstissä mainitut asiat ovat minulle tärkeitä, mutta jos pitää valita yksi, se on mahdollisuus vapaaseen lapsuuteen.

Helsinki on niin turvallinen kaupunki, että täällä viisivuotiaan voi päästää itsekseen pihalle leikkimään ja kahdeksanvuotias voi kulkea itse ratikalla kouluun. Vaikka kuinka rakastan Berliiniä ja Lontoota, kummassakaan kaupungissa tällaista ei voisi kuvitella.

Helsingissä mittakaava on ihmisen kokoinen ja palvelut ovat lähellä. Koska kouluun, leikkipuistoon tai kirjastoon ei tarvitse tarpoa kymmeniä kilometrejä eikä moottoriteiden yli, alakoululaisetkin voivat kulkea itsenäisesti.

Ei kaikki täydellistä ole, tietenkään. Vaarallisia risteyksiä löytyy tästäkin kaupungista, ja autojen nopeudet ovat tietyillä väylillä kantakaupungissakin sellaisia, ettei kovin pieni tai hidasliikkeinen ihminen sinne sekaan mielellään mene.

Kolmen koko ajan itsenäisemmin kulkevan pienen kaupunkilaisen äitinä/bonusäitinä minulle on tärkeää, että kaupunkia kehitetään muidenkin kuin kiireisten aikuisten ehdoilla.

Olen iloinen siitä, että liikenteen kehittämisessä on nostettu jalankulku ja pyöräily ensisijaisiksi kulkutavoiksi. Käveltävä kaupunki on myös turvallinen ja viihtyisä – kaiken kokoisille ja ikäisille kaupunkilaisille.

Helsingin asukasmäärän ennustetaan kasvavan tulevina vuosikymmeninä Turun asukasluvun verran. Kun kaupunki kasvaa, on tärkeää, että ihmisen kokoinen mittakaava säilyy.

Toivon, että kun lapsenlapseni joskus ovat sen ikäisiä kuin lapseni nyt, heillä on ympärillään tiivis kaupunki, jossa aurinko yhä pääsee paistamaan pihoille ja lapset voivat kipaista potkulaudalla kirjastoon tai lähimetsään.

 

10 askelta ilmastoystävällisempään Helsinkiin

Ilmastonmuutos on tärkein syy, miksi lopulta päätin lähteä mukaan politiikkaan. Edellisessä työpaikassani tajusin, että vaikka uusilla teknologioilla, palveluilla ja bisnesmalleilla voidaan monin tavoin hillitä ilmastonmuutosta, niille ratkaisuille ei synny markkinoita ilman poliittista ohjausta.

Viime vuodet olen tehnyt myös päivätyötä ilmastopolitiikan parissa. Samalla minulle on muodostunut paljon selkeämpi kuva siitä, miten ratkaisevan tärkeä rooli kaupungeilla on ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Vaikka ilmastonmuutos on globaali ilmiö ja valtavan mittaluokan uhka ihmiskunnalle, sen hillitseminen ei ole pelkästään YK:n, EU:n tai kansallisen lainsäädännön asia. Niin kunnat kuin yksittäiset kuntalaiset – sinä ja minä – voivat tehdä ratkaisevan tärkeitä valintoja.

Suomen hiilijalanjäljestä 68 % syntyy kotitalouksissa. Sillä, miten lämmitämme asuntomme, miten liikumme ja mitä syömme, on merkittävä vaikutus ilmaston lämpenemiselle. Meistä jokainen voi arjessaan tehdä pieniä ja suuria päätöksiä, ja kunnan tehtävä on helpottaa näiden päätösten tekemistä.

Helsinki, rakas kotikaupunkini, on Suomen kirkkaasti suurin kunta. Täällä asuu yli kymmenesosa suomalaisista, ja täällä tehtävillä valinnoilla on suuri vaikutus koko Suomelle.

Pohjoismaiset pääkaupungit Tukholma ja Kööpenhamina ovat jo pitkään määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti pyrkineet ilmastopolitiikan edelläkävijöiksi. Kyse ei ole ainoastaan ympäristöystävällisyydestä, vaan kumpikin kaupunki rakentaa samalla kotimarkkinoita puhtaan teknologian ratkaisuille sekä kansainvälisesti merkittävää referenssikeskittymää vientiä vauhdittamaan. Helsingin tulisi pyrkiä vähintään samaan – mieluiten parempaan.

Miten Helsinkiä voisi kehittää ilmastoystävällisempään suuntaan? Tässä muutamia tärkeitä kehityskohteita:

  1. Tiivis kaupunkirakenne sekä kattavat julkiset ja yksityiset liikkumispalvelut luovat ihmisille puitteet sujuvalle arjelle, jonka pyörittämiseen ei välttämättä tarvita henkilöautoa.
  2. Lähipalvelut, kuten päiväkodit, liikunta- ja harrastuspaikat riittävän lähellä koteja vähentävät kaupunkilaisten tarvetta suhata autolla pitkin poikin. Ruuhkien väheneminen hyödyttää myös heitä, joiden työ edellyttää autolla kulkemista.
  3. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden, kuten talvikunnossapidon, työmaiden poikkeusjärjestelyjen ja reittisuunnittelun kehittäminen sujuvammiksi ja turvallisemmiksi kannustaa yhä useampia kaupunkilaisia kulkemaan ainakin osan päivittäisistä asiointimatkoistaan omalla lihasvoimalla, ja samalla ilmasto kiittää.
  4. Sähköisen liikenteen edellytysten, kuten latausverkoston parantaminen on tärkeää, jotta kaupunkilaiset voivat siirtyä käyttämään vähäpäästöisempiä ajopelejä.
  5. Kaukolämpöverkon avaaminen kilpailulle luo kannustimen monenlaisille toimijoille kehittää hiilen- ja puunpolttoa ympäristöystävällisempiä lämmöntuotantoratkaisuja.
  6. Päästötön sähköntuotanto on aivan olennainen tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kaupungin suuren mittakaavan tuotannon kehittämisen ohella pitää kannustaa kaupunkilaisia pienimuotoiseen päästöttömään sähköntuotantoon kehittämällä hinnoittelu-, rahoitus- ja kannustinmalleja.
  7. Energiatehokkuuden parantaminen on aivan keskeinen tapa pienentää kaupungin hiilijalanjälkeä. Asuin- ja toimistokiinteistöissä on mahdollista saavuttaa merkittäviä tehokkuusparannuksia lämpöpumppujen sekä sähkön- ja lämmönkäytön optimoinnin avulla.
  8. Kiertotalouden toimintamallien omaksuminen julkisissa hankinnoissa parantaa kaupungin energia- ja materiaalitehokkuutta. Laitteiden hankkiminen palveluna luo myös taloudellista joustavuutta.
  9. Jakamis- ja kiertotalouden toimintamallien edistäminen yhteistyössä kaupunkilaisten ja yritysten kanssa edistää ympäristöystävällisempää, vähemmän tavarakeskeistä elämäntapaa ja vähentää jätteen määrää sekä hävikkiä.
  10.  Kasvisruuan laadun, ravintoarvon ja saatavuuden parantaminen ja satokausikasvisten suosiminen kaupungin ruokapalveluissa auttaa kaupunkilaisia omaksumaan ilmastoystävällisempiä ruokailutottumuksia.

+1 Juuri nyt juuri sinä voit vaikuttaa myös äänestämällä. Minä haluan Helsingin kaupunginvaltuustoon, jotta voin edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja samalla kehittää Helsinkiä entistä mukavammaksi paikaksi elää, asua ja työskennellä. Minua voit äänestää numerolla 634. Ennakkoäänestys on jo käynnissä – tartu tilaisuuteen!

Suomesta startup nation – sen kun näkisi!

Hallituksen monista huonoista linjauksista eniten itseäni närästää kaksinaamaisuus elinkeinopolitiikassa. Ollaan muka yritysmyönteisiä ja tuetaan talouskasvua, mutta käytännössä tehdään koko ajan päätöksiä, jotka tekevät yrittämisestä ja kasvuyrittäjyydestä entistä vaikeampaa.

Tällä kertaa verenpaine nousi, kun luin Kauppalehdestä uutisen startup-viisumista. Tarkoituksena on ollut luoda viisumikäytäntö, joka auttaa saamaan Suomeen kasvua ja skaalautumista tavoittelevia innovatiivisia startup-yrittäjiä.

Hallituksen nuiva maahanmuuttopolitiikka on näemmä kuitenkin vesittämässä tämänkin hankkeen. Startup-viisumin sijaan on valmisteilla kaksivuotinen oleskelulupa, jonka myöntäminen edellyttää Tekesin lausuntoa liiketoimintasuunnitelmasta ja kasvupotentiaalista.

Joku voi tietysti tässä kohtaa kysyä, a) tarvitseeko niitä hupparipoikia varten nyt erikseen viisumikäytäntöä ja b) onko tuo suunniteltu käytäntö nyt niin huono.

Suunniteltu käytäntö on huono, koska startupeja houkuttelee moni muukin maa, ja moni muu tekee sen meitä paremmin. Suomi ja Helsinki lähtevät kisaan takamatkalta syrjäisen sijaintinsa ja pienemmän asukastiheytensä vuoksi vaikkapa Lontooseen ja Berliiniin verrattuna. Virossa puolestaan maahantulokäytännöt ovat meikäläisiä huomattavasti simppelimmät. Berliinissä ja Tallinnassa startup-yrittäjä myös elelee paljon halvemmalla kuin Helsingissä.

Vaikka Tekes onkin parantanut prosessejaan viime vuosina, on silti nurinkurista vaatia viranomaisarviointia oleskeluluvan perusteeksi. Kasvuyrittäjyys on semmoinen laji, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa varsin nopeasti, jos liiketoimintasuunnitelma paljastuu huonoksi. Semminkin, kun ei tarvitse olla edes huolissaan, että kasvuyrittäjäksi havitteleva aikoisi hyväksikäyttää Suomen sosiaaliturvaa. Sitä kun ei yrittäjällä täällä käytännössä ole.

No, entäs se hupparikansa sitten – tarvitaanko niitä tyyppejä tänne todella niin kovasti? Etlan Mika Maliranta ja Paolo Fornaro kirjoittivat muutama päivä sitten Hesarissa Eurostatin tutkimuksesta, jossa selvisi, että pk-kentässä suurin arvonlisä ja eniten uusia työpaikkoja syntyy nuorissa kasvuyrityksissä. Heidän näkemyksensä oli, että yritystukia tulisi kohdentaa entistä tarkemmin juuri näille yrityksille.

Startupeilla on myös monia muita positiivisia vaikutuksia ympäristöönsä. Ensinnäkin ne tarjoavat erinomaisen kanavan kaupallistaa akateemisen tutkimuksen tuloksia ja kasvaessaan ne työllistävät akateemisesti koulutettuja ihmisiä. Ei ole sattumaa, että Suomen ensimmäinen startup-keskittymä rakentui juuri yliopiston ympärille – kuten tapahtui myös maailman startup-mekassa Piilaaksossa.

Toisekseen startupit tarjoavat suurille yrityksille ketterän innovaatioalustan. Suuryritykset ovat yhä kiinnostuneempia hyödyntämään innovatiivisia kasvuyrityksiä muun muassa etsiessään tuotteilleen uusia sovellusalueita, hakiessaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tehostaessaan prosessejaan. Vireä startup-keskittymä houkuttaa siis paikalle myös suuria yrityksiä – ja nyt en puhu ainoastaan kotimaisista firmoista.

Kolmanneksi startup-kulttuuri on aidosti kansainvälistä. Näissä pienissä firmoissa työskentelee usein monia eri kansallisuuksia ja ne tekevät lähes alusta lähtien bisnestä kansainvälisillä markkinoilla. Samalla ne tuovat Suomeen uudenlaista ajattelua, uusia toimintatapoja, uutta osaamista – ja vientituloja. Niitä tämä pikkuinen ja sisäänpäin lämpiävä maa todella tarvitsee.

Tuo kolmas mainitsemani syy on myös tärkeä perustelu sille, miksi koko startup-viisumia alun perin lähdettiin valmistelemaan.

No, nyt saadaan tärkeän uudistuksen sijaan jonkinmoinen tuluskukkaro. Sen sijaan, että avaisi latua Suomen elinkeinorakenteen uudistumiselle ja tulevaisuuden kasvubisnekselle, hallitus jatkaa johdonmukaista linjaansa hiipuvan savupiipputeollisuuden aisankannattajana.

Kyllä minä sen ymmärrän, että sellunkeitollekin pitää tässä maassa taata siedettävät olosuhteet. Mutta sitä en vaan millään ymmärrä, että muilta bisneksiltä vedetään matto alta.

Oikeus terveelliseen lähikouluun

Helsingissä, kuten kaikkialla Suomessa, on laukeamassa käsiin koulujen ja päiväkotien homepommi. Ilta-Sanomat uutisoi pari päivää sitten, että yli kolmannes maamme opettajista työskentelee kouluissa, joista on viimeisen vuoden aikana löytynyt terveydelle haitallinen sisäilmaongelma. Yli kolmannes – miettikääs sitä hetki.

Itse olen “saanut” tutustua aiheeseen läheisesti, sillä perheeni kolmesta lapsesta kaksi on oppilaina helsinkiläisessä Arabian peruskoulussa, jossa on homeongelma. Nuorin lapsistani valitettavasti myös oireilee ongelmien takia.

Koulun remonttiprojektia seuratessa on syntynyt jonkinmoinen käsitys siitä, miksi homma on niin pielessä kuin se on.

Ensinnäkin on käynyt selväksi kaupungin organisaation siiloutuminen ja sen lieveilmiönä surkea tiedotus – mukana soppaa hämmentämässä ovat muun muassa tilakeskus, opetusvirasto, ympäristökeskus ja jopa liikuntavirasto (remontin väistötiloja pystytetään urheilukentälle). Virastojen edustajat puhuvat ristiin, pihtaavat tietoa, siirtelevät vastuuta toinen toisilleen, ja me vanhemmat yritämme jotenkin saada käsitystä, missä mennään. Kenelläkään ei tunnu olevan kokonaisvastuuta sisäilmaongelman poistamisesta.

Toisekseen prioriteetit tuntuvat olevan hakusessa. Kaupunki näyttää mieltyneen yksittäisiin korjaustoimiin kerralla kuntoon -tyyppisten ratkaisujen sijaan. No, saadaanhan tällä tavalla toki työllisyyttä ylläpidettyä, kun koulua korjataan jostakin kohtaa joka vuosi. Pitkän päälle tämä vain tulee tosi kalliiksi meille kaupunkilaisille, jotka lystin loppujen lopuksi kustannamme.

Kolmanneksi remonttien valvonta- ja vastuukysymykset on toteutettu perin kiharaisesti. Tilakeskus käytännössä valvoo itseään tilaajana ja toteuttajana. Myös remonttien hankintakäytännöissä on parantamisen varaa. Kunnossapitokin tökkii – Arabian koululla paljastui vastikään, että koulun alapohjan ryömintätilaan asennetut alipaineistuslaitteet olivat olleet pitkän aikaa poissa päältä, vaikka niiden tarkoitus on nimenomaan pitää alapohjan epäpuhtaudet poissa koulun sisäilmasta.

Neljänneksi oppilaiden ja opettajien terveys ei vaikuta olevan ykkösasia kenellekään. Terveyshaittojen vähättely on välillä räikeää. Olen ollut läsnä tilaisuudessa, jossa tilakeskuksen edustaja “harmitteli”, ettei homeen ja terveysongelmien välillä ole oikein osoitettu yhteyttä – vaikka tilakeskus on itse ollut mukana tutkimuksessa, jossa yhteys nimenomaan osoitettiin.

No, mitä tälle kaikelle sitten pitäisi tehdä? Pelkkä valittaminen kun ei tuota kuin korkeintaan hetken helpotusta.

Helsingissä on tällä hetkellä periaatteena, että jokaisella lapsella on oikeus lähikouluun. Tämä periaate vaatii päivitystä. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus puhtaaseen, terveydelle vaarattomaan lähikouluun. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi seuraavanlaisia ratkaisuja:

1) Perustetaan homepommia purkamaan monialainen iskuryhmä. Ryhmän pitää olla mahdollisimman korkealla kaupungin organisaatiossa, esimerkiksi suoraan kaupunginhallituksen alaisuudessa. Ryhmän toiminnasta raportoidaan julkisesti.

Ryhmässä ovat edustettuina kaikki olennaiset tahot: tilakeskus, ympäristökeskus, opetusvirasto, terveydenhuolto sekä alan tutkijoita. Monialaisuuden kautta ryhmä pystyy muun muassa tunnistamaan ja hyödyntämään parhaita korjauskäytäntöjä, koordinoimaan tehokkaasti väistötilojen löytämistä ja rakentamista sekä keräämään ja analysoimaan kattavasti tietoa mittaustuloksista ja oireista sekä eri toimenpiteiden vaikutuksista. Ryhmän kautta koordinoidaan myös viestintä eri osapuolille, kuten koululaisten vanhemmille, jotta he saavat selkeää, yhtenäistä ja riittävää tietoa.

Ryhmän vastuulla on esittää toimenpiteitä lautakunnille sekä viedä asioita käytäntöön muun muassa velvoittamalla tilakeskus hankkimaan remonttien toteutuksia tai ympäristökeskus tekemään mittauksia – kyseessä ei siis ole keskustelukerho tai suosituksia tekevä taho vaan toimeenpaneva elin.

2) Homekorjausten hankintaan ja valvontaan sekä koulujen kunnossapitoon luodaan käytännöt, jotka tähtäävät laadukkaaseen pitkän aikavälin lopputulokseen. Hankintojen tavoitteena ja keskeisenä valintakriteerinä pitää olla puhdas ja terveellinen kouluympäristö. Rakennusalan yritysten, suunnittelutoimistojen ja muiden alan ammattilaisten kanssa on hyvä järjestää markkinavuoropuheluja parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.

Kaupungin roolin korjausten valvonnassa ja toteutuksessa tulee olla sellainen, ettei mikään virasto päädy itse valvomaan omaa toteutustaan tai suunnittelutyötään. Tilaajan, valvojan, suunnittelijan ja toteuttajan tulee olla eri tahoja. Tilaajan pitää voida vaatia toteuttajaa vastuuseen ongelmien ilmetessä.

3) Terveysongelmiin puuttuminen nostetaan prioriteettilistan kärkeen ja resursoidaan kunnolla. Opettajien, oppilaiden ja vanhempien huoli omasta ja läheistensä terveydestä pitää ottaa vakavasti. Oireiden syyt pitää selvittää eikä ihmisiä pidä jättää pitkiksi ajoiksi terveydelle haitallisiin olosuhteisiin. Korjausten aikana oppilaita ja opettajia on suojeltava tehokkaasti remonttipölyltä, -melulta ja rakenteista irtoavilta epäpuhtauksilta.

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajia rajoittamaan altistusta haitallisille kemiallisille tekijöille niin vähäiseksi, ettei näistä tekijöistä aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle taikka lisääntymisterveydelle. Ei ole mitään syytä tinkiä lain asettamasta velvoitteesta lasten ja heitä opettavien aikuisten kohdalla. Päinvastoin.

Helsingin on Suomen suurimpana kaupunkina osoitettava omalla esimerkillään, ettei koulu saa vaarantaa kenenkään terveyttä.