Kirje 100-vuotiaalle

96-vuotias vaarini syntyi aikoinaan maahan, joka oli vasta kolmivuotias ja yritti toipua verisen sisällissodan jättämistä haavoista. Ennen kuin vaari ehti täysi-ikäiseksi (siihen maailmanaikaan siis 21-vuotiaaksi), maa oli jälleen sodassa. Sotaan kävi myös vaarin tie, tykistöön ja toinen toistaan tiukempiin paikkoihin, joista hän nipin napin selvisi hengissä.

Itsenäisen Suomen alkutaival oli repaleinen ja sotaisa. Mutta aivan kuten vaarinikaan pitkää elämää ei määritä vain sota, Suomen ensimmäisen vuosisadan tarina on rankan alun jälkeen ollut kaunis ja ylväs.

Minulle 100-vuotiaan Suomen tarina on ennen kaikkea äitiyspakkauksen, neuvolajärjestelmän ja kansallisen rokotusohjelman tarina. Se on kirjastolaitoksen, peruskoulun ja ilmaisen yliopisto-opetuksen tarina. Se on tarina maasta, jossa savupirtin poika on edennyt presidentiksi ja 11-lapsisen maanviljelijäperheen pojasta on tullut korkeakoulun rehtori.

Suomen ensimmäisen vuosisadan tarina on myös samaan aikaan teollistumisen ja ympäristönsuojelun tarina. Se on tarina kansasta, joka on sekä kasvattanut vaurauttaan että halunnut huolehtia jylhistä metsistään ja kirkkaista järvistään ja pitää lumen puhtaan valkoisena kaupungeissakin.

Suomen tarina on rauhan tarina. Siihen sisältyy kyllä myös yöpakkasia, noottikriisiä ja kylmän sodan kauhunhetkiä, mutta ennen kaikkea rauhanvälitystä, kehitysyhteistyötä, huippukokouksia Helsingin hengessä sekä osallistuminen Euroopan suurimpaan rauhanprojektiin, EU:hun. Se on tarina lapsista, jotka uskaltavat leikkiä ulkona.

Suomen tarina on myös tarina oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että pidämme toisistamme huolta. Eikä vain meistä täällä, vaan ihmisistä yleensä. Se on tarina lapsista kaukana täältä, joita autoimme pääsemään kouluun ja saamaan puhdasta vettä, koska se on meistä oikein.

Nyt, eräänlaisessa taitekohdassa, on aika pysähtyä ja ajatella sitä, mikä Suomessa on arvokasta. Ja aika paljon sitäkin, mitä jälkeläisemme mahtavat miettiä, kun seuraavat 100 vuotta ovat kuluneet.

Jätimmekö heille perinnöksi maan, joka kehittyi vielä paremmaksi versioksi itsestään rauhaa, osaamista, oikeudenmukaisuutta ja ympäristöä vaalien? Vai unohdimmeko, mistä olimme tulleet?

Rakas Suomi, olet satavuotiaaksi hurjan virkeässä kunnossa. Tykkään sinusta tosi paljon. Haluan pitää sinusta huolta, jotta sinä voit pitää huolta lapsista, mummuista ja pikkulinnuista. Jotta sinun luonasi kaikilla on hyvän elämän edellytykset. Ja jotta sadankin vuoden päästä männyn kylkeä naputtaa käpytikka ja soilla kypsyvät hillat.

Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Seksuaalisella häirinnällä on myös taloudellinen hinta

Puhe Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 2.12.2017

Rakkaat ystävät,

Viime viikkoina on puhuttu paljon seksuaalisesta häirinnästä.

Puhun teille tänään seksuaalisen häirinnän taloudellisesta ulottuvuudesta, jota ei toistaiseksi ole keskustelussa paljon sivuttu.

Aihe tuli mieleeni, kun eilen luin Hesarista kirjoituksen, jossa todettiin, että naisia pitää kannustaa kasvuyrittäjyyteen. Heti perään luin toisen jutun, jossa kerrottiin puolustusvoimissa rehottavasta seksuaalisesta häirinnästä.

Juttu on nimittäin niin, että pelkkä kannustus ei riitä, jos oikeasti haluamme edistää naisten urakehitystä ja purkaa toimialojen jyrkkää sukupuolittuneisuutta.

Tyttöjen ja naisten on raskasta raivata tietään yhteiskunnassa, jossa jo koulussa kohtaa ahdistelukulttuurin. Valitettavan moni poika ja mies kokee myös samaa, sukupuolivähemmistöistä puhumattakaan.

Moni tässäkin huoneessa on todennäköisesti

  • jättänyt osallistumatta työpaikan sidosryhmätilaisuuteen, koska on pelännyt kännisiä ahdistelijoita
  • ollut työpaikassa, jossa kaikki tietävät, kenen kanssa ei kannata joutua kahden kesken kahvihuoneeseen
  • vaihtanut työ- tai opiskelupaikkaa, koska on väsynyt vähättelyyn ja ahdisteluun

Mietitäänpä hetki, mitä kaikkea yhteiskuntamme ja kansantaloutemme menettää joka kerta, kun joku heittää hanskat tiskiin ahdistelun vuoksi.

Jokainen keskeytynyt työura ja hylätty opiskelupaikka maksaa ihan selvää rahaa. Mutta hintana on myös sen kyseisen ihmisen potentiaalin menettäminen.

Mitä tieteellisiä tutkimustuloksia, teknologisia innovaatioita tai kaupallisia läpimurtoja onkaan jäänyt tekemättä siksi, että ihmisiä on kohdeltu kuin lihanpaloja?

Siitä on paljon kansainvälisiä tutkimustuloksia, että yritykset joissa on tasapuolinen sukupuolijakauma, tekevät parempaa tulosta kuin sukupuolen suhteen yksipuoliset.

Diversiteetti ruokkii avointa keskustelua ja monipuolisempaa ajattelua. Saadaan laajempi pakki ideoita käyttöön.

Diversiteetti ei kuitenkaan toteudu suomalaisessa työelämässä ennen kuin kaikki voivat kokea työympäristönsä turvalliseksi.  

Suomi on pieni kansakunta maailman peränurkassa. Meillä ei ole paljoa muuta kuin osaamisemme ja innovointikykymme.

Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että osa potentiaalistamme jää hyödyntämättä sen vuoksi, että jotkut meistä eivät osaa käyttäytyä.

Johan on sotemarkkinat

Jos jotain olen politiikassa oppinut niin sen, että kun Kokoomus puhuu markkinaehtoisuudesta, kannattaa kytkeä päälle paksu hölönpölösuodatin. “Markkinaehtoisuus” kun kokoomuskielessä tarkoittaa yleensä etujen kohdistamista suurille yrityksille.

Asiantuntijajargonilla sanottuna Kokoomus väittää olevansa “pro market”, kun tosiasiassa se on “pro business”.

Niin myös soteuudistuksen yhteydessä. Johonkin unohtuivat soteuudistuksen alkuperäiset tavoitteet kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja, hillitä kustannuksia, luoda saumattomia hoivaketjuja ja parantaa palvelujen saatavuutta. Sen sijaan Keskusta päätti haluta suuren määrän maakuntia ja Kokoomus keskittyi “valinnanvapauteen”, jota myös sotepalvelujen “markkinallistamiseksi” kutsutaan.

Markkinaehtoisuus sinänsä on monesti varsin kannatettava tavoite. Esimerkiksi energia-alalla olisi oikein tervetullutta, jos saataisiin purettua markkinoita vääristävät massiiviset fossiilisten polttoaineiden tukimekanismit. Silloin voisi puuttua myös niihin monia harmittaviin uusiutuvan energian tukiin.

Markkinat ovat kuitenkin ennen kaikkea hyvä renki ja huono isäntä. On monia tilanteita, joissa julkishallinnon pitää puuttua markkinoiden toimintaan negatiivisten ulkoisvaikutusten ehkäisemiseksi. On myös tilanteita, joissa julkisen vallan on tarpeen auttaa alkuun uusia yhteiskunnan tavoitteita edistäviä markkinoita.

Soteuudistuksessa ei ole kyse tarpeesta luoda uusia markkinoita. Alalla toimii jo suuri joukko etabloituneita, hyvin tuottavia yrityksiä. Toisaalta negatiivisten ulkoisvaikutusten riski on ilmeinen: sosiaalinen ja alueellinen eriarvoistuminen, terveyserojen kasvu, ongelmien kasautuminen tietyille ihmisryhmille.

Hallituksen valinnanvapausmalli ohjaa terveyspalvelujen tuotantoa voimakkaasti yksityiselle puolelle maakunnan kokoon katsomatta. Tässä piilee riski alueellisen eriarvoisuuden kasvamisesta. Suurissa kaupungeissa on houkuttavaa pyörittää palvelubisnestä, koska asiakkaita on paljon, kun taas vähäväkinen ja harvaan asuttu maakunta ei välttämättä vedä yrityksiä samaan tapaan.

Jos harvaan asutut alueet eivät vedä puoleensa yrityksiä, ei synny myöskään kilpailua palveluntarjoajien välille – eikä valinnanvaraa asiakkaille. Juuri tässä tulee esiin hallituksen mallin pro business -henki: kilpailtujen markkinoiden sijaan luodaan tilanne, jossa yksityiset toimijat voivat käytännössä sanella ehtonsa.

Asiantuntijat ovat kritisoineet valinnanvapausmallia myös siitä, että vastuut ovat epäselvät. Syntyy mahdollisuuksia pallotella kalliiksi tulevia asiakkaita palvelutuottajalta toiselle. Kuka lopulta ottaa kopin pitkäaikaissairaasta, vammaisesta tai päihdeongelmaisesta, siihen esitys ei anna selkeää vastausta.

Suuri kysymysmerkki liittyy myös tulouttamiseen. On epäselvää, millä perusteella raha liikkuu julkisesta kukkarosta yksityisille tuottajille. Jos tuloutusmalli perustuu jollakin tapaa tehtyjen toimenpiteiden määrään, se avaa jättimäiset rahahanat yksityisille palveluntuottajille, jotka ovat varsin hyviä keksimään toimenpiteitä. Jos taas tuloutusmalli perustuu enemmänkin potilaiden/asiakkaiden määrään, saatetaan luoda houkutin alihoitaa eniten hoitoa tarvitsevia. Kriteereinä voi käyttää myös tuloksia tai laatua, mutta näiden määritteleminen ei ole yksinkertaista.

Ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä apua ja tukea tarvitsevista huolehtiminen on yhteiskuntamme kovaa ydintä, yksi sen tärkeimmistä tehtävistä. Jos tämän tehtävän hoitaminen voidaan organisoida siten, että soteuudistuksen alkuperäiset tavoitteet toteutuvat ja samalla yritykset saavat bisnestä, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Yhteiskunnallisen hyödyn pitää kuitenkin olla etusijalla.

Hallituksen esitys on saanut tuoreeltaan niin paljon kritiikkiä, että se tuskin selviää kolhuitta lausuntokierrokselta. Vaiheikkaassa jännitysnäytelmässä nähdään epäilemättä vielä monta näytöstä. Sillä aikaa pitkäaikaissairaat, vanhukset, vammaiset, päihdeongelmaiset, mielenterveyskuntoutujat, lapsiperheet ja ylipäätään kaikki, paitsi työnantajan maksamia terveyspalveluja nauttivat, ihmettelevät, kuka muistaisi heitä.

Hiilettömyys on Helsingille myös taloudellisesti järkevää

Puheeni Helsingin kaupunginvaltuustossa 13.9.2017

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Olen todella iloinen siitä, että Helsinki ottaa uudessa kaupunkistrategiassa aimo harppauksen ilmastomyönteisempään suuntaan. Kaupungin uutena tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Helsinki on nyt ilmastotavoitteineen lähempänä muiden pohjoismaisten pääkaupunkien tasoa.

Kaupungit ovat merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde, ja Helsinki Suomen suurimpana kaupunkina vaikuttaa merkittävästi koko Suomen päästöihin. Suurimman on tunnettava vastuunsa ja näytettävä esimerkkiä.

Helsingissä merkittävin kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttaja on lämmitys. Kaupunkimme lämpiää edelleen merkittävältä osin hiiltä polttamalla. Vaikka kaukolämpöjärjestelmämme on tehokkuudeltaan maailman huippuluokkaa, päästöt ovat silti päästöjä ja hiili on silti hiiltä.

Kun kaupungin ilmastotavoitteita lähdetään toteuttamaan käytännössä, yksi avainkysymys on, miten kaupungin energiapolitiikkaa johdetaan.

On tärkeää, että energiapolitiikassa painotetaan myös muita arvoja kuin lyhyen tähtäimen voiton tavoittelua. Sekä ilmaston että pitkän tähtäimen taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta hiili on Helsingille riski.

Tänä keväänä Science-lehdessä julkaistiin johtavien ilmastotutkijoiden artikkeli, jossa kerrottiin koko ihmiskunnan kannalta tärkeä seikka: jos haluamme toteuttaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen ja rajoittaa ilmaston lämpeneminen alle kahteen asteeseen, meillä on noin 14 vuotta aikaa tehdä tarvittavat toimenpiteet.

Energiantuotannon investoinnit eivät tapahdu hetkessä. Suurilla kaupungeilla, kuten Helsingillä ei ole varaa jäädä istumaan ja odottelemaan päästöjen vähenemisen kannalta olennaisten toimien kanssa.

Sitten se taloudellinen puoli. Hiilen polton taloudellisista riskeistä puhutaan melko vähän. On tärkeää tiedostaa, että nykyisin kansainväliset rahoituslaitokset kiinnittävät sijoitus- ja rahoituspäätöksissään hyvin voimakkaasti huomiota yritysten hiiliriskiin. Hiiliriski tarkoittaa sitä, että yrityksellä on taseessaan fossiilisiin polttoaineisiin sidottuja omaisuuseriä, joiden arvo saattaa laskea merkittävästi tai jopa nollautua kokonaan, kun maailma siirtyy vähähiiliseen aikakauteen.

Pariisin ilmastosopimuksen myötä kaikkialla maailmassa on ymmärretty tarve nopeille toimenpiteille. Tämä merkitsee huonoja uutisia korkean hiiliriskin yrityksille. Energiaa ostavat suuret yritykset karsastavat fossiilisilla polttoaineilla tuotettua energiaa ja investoivat omaan uusiutuvaan energiantuotantoon. Eläkevakuutusyhtiöt karsastavat korkean hiiliriskin yhtiöitä sijoituskohteina ja pankit ovat nihkeitä myöntämään niille rahoitusta. Esimerkiksi Nordea ilmoitti jo kaksi vuotta sitten, ettei enää aloita asiakassuhteita yritysten kanssa, joiden toiminta perustuu hiilen käyttöön.

Hyvät valtuutetut,

Kaupungin ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää hiilen energiakäytöstä luopumista Helsingissä viimeistään 2030-luvun alussa. Hiilestä luopuminen merkitsee investointeja muun muassa uusiutuvaan energiatuotantoon, hukkalämpöjen hyödyntämiseen ja energiatehokkuuteen. Lyhyellä tähtäimellä nämä investoinnit maksavat paljon, mutta pitkällä tähtäimellä ne auttavat varmistamaan helsinkiläisen energiantuotannon kilpailukyvyn ja energiayhtiömme rahoituskelpoisuuden.

On tärkeää, että me valtuutetut käytämme meille suotua valtaa viisaasti ja omalta osaltamme huolehdimme siitä, että Helsingin energiantuotantoa kehitetään sekä ilmaston että talouden näkökulmasta kestävästi.

Valtuustoaloite: kahdessa kodissa asuminen oppilaaksioton perusteeksi

Nyky-yhteiskunnassa on monenlaisia perhemuotoja – ydinperheitä, monikkoperheitä, adoptioperheitä, sateenkaariperheitä, uusperheitä, yhden huoltajan perheitä ja monenlaisia muita. Julkisten palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa pitää huomioida perheiden moninaisuus. Se on yhdenvertaisuuskysymys, mutta myös perheiden sujuvan arjen edellytys.

Tein viime viikolla ensimmäisen valtuustoaloitteeni. Tavoitteena on helpottaa kahden kodin perheiden koulu- ja esikouluvalintaa, jotta lasten sujuva ja turvallinen koulumatka on mahdollinen molemmista kodeista. Aloite sai runsaan joukon allekirjoituksia, joten se lähti eteenpäin käsiteltäväksi.

Tässä aloitteen teksti:

2013 toteutetun THL:n kouluterveyskyselyn (http://bit.ly/2vhCqDl) mukaan pääkaupunkiseudulla joka neljäs peruskoululainen ja ammattiin opiskeleva sekä joka viides lukiolainen asuu kahdessa kodissa.

Nykylainsäädännön mukaan lapsella ei voi olla kahta osoitetta, joten kaupungin näkökulmasta kaikilla koululaisilla on vain yksi koti. Tämä aiheuttaa perheille hankaluuksia koulu- ja esikoulupaikkaa hakiessa. Virallisen kotiosoitteen mukainen lähikoulu tai esikoulu ei aina ole lapsen sujuvan arjen sekä turvallisen tai kohtuullisen koulumatkan kannalta paras vaihtoehto toisesta kodista kuljettaessa.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Helsingissä vakituinen kahdessa kodissa asuminen hyväksytään viralliseksi oppilaaksioton perusteeksi. Tällä tavoin kahden kodin perheillä on paremmat mahdollisuudet valita molempien kotien sijainnin ja lasten sujuvan arjen kannalta hyvä koulu tai esikoulu.

Helsingissä 30.8.2017

Helsinki ilmastoedelläkävijöiden joukkoon

tulva Arabianrannassa kuvaaja: Kaisa HernbergJoulukuussa 2015 Arabianrannassa tulvi oikein kunnolla. Rannan kävelyteille oli asiaa ainoastaan pitkävartiset kumisaappaat jalassa.

Sillä kertaa vesi onneksi nousi vain rantapuistoon asti, ja talojen kellarit jäivät kuiviksi. Viime viikon uutiskuvista Texasista on sen sijaan saatu nähdä, miten voi käydä, kun kaupunki ei kaavoita eikä varaudu luonnonilmiöihin.

Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa otetaan monta astetta kunnianhimoisempi ote ilmastonmuutoksen torjumiseen ja myös sen aiheuttamiin sääilmiöihin varautumiseen.

Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka – ja myös valtava mahdollisuus. Kaupungit ovat keskeinen ilmastonmuutoksen aiheuttaja, ja kaupungeilla on myös ratkaisun avaimet käsissään.

Siksi olen erittäin tyytyväinen siihen, että Helsingissä tunnistetaan kaupungin rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa sekä mahdollisuudet ilmastonmuutosta torjuvia ratkaisuja kehittävien yritysten tukemiseen.

Helsinki – ja maailma – tarvitsee tiivistä kaupunkirakennetta, ilmastoystävällisiä liikkumismuotoja, viheralueita ja -kattoja ja runsaasti läpäisevää pintaa, vähäpäästöistä energiantuotantoa ja paljon innovaatioita. Näitä kaikkia kaupunki myös sitoutuu edistämään tällä valtuustokaudella.

 

On aika tarttua yritystukiin, Orpo

Hallituksen keväinen puoliväliriihi tuotti pettymyksen: yritystukiin ei suurista ennakkopuheista huolimatta kajottu lainkaan. Kuulimme selityksiä siitä, että suorista tuista löytyy vähänlaisesti karsittavaa, ja verotukia on ollut tapana käsitellä syksyisin budjettiriihessä.

Ensimmäinen selitys on sinänsä ihan pätevä. Yritystukien suuri massa todella muodostuu erilaisista verotuista. Nyt sitten nähdään, miten selityksen toisen osan kanssa käy. On syksyn budjettiriihen aika, ja verotusta käydään läpi.

Toistaiseksi hallituspuolueiden suunnalta ei ole pahemmin kommentteja yritystuista tihkunut. Kansanedustaja Juhana Vartiainen otti ansiokkaasti kantaa asiaan, mutta ministerit ovat keskittyneet muihin asioihin.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan yrityksille myönnetään verotukia 2,7 miljardia euroa vuodessa. Viime vuonna valtion budjetti oli reilut 55 miljardia euroa, joten kyse on valtavasta summasta. Verotuet eivät näy budjetissa menopuolella, mutta ne ovat pois tulopuolelta.

VATT on tutkinut yritystukia perusteellisesti, ja lopputulema on selkeä: verotuet vääristävät kilpailua eivätkä tuota tavoiteltuja kansantaloudellisia hyötyjä. Verotuet lihottavat suurten yritysten kassaa ja heikentävät pk-yritysten asemaa markkinoilla.

Hallitukselta onkin jo pitkään ja hyvästä syystä kysytty, miksi meillä on varaa näin avokätiseen, epätasa-arvoiseen ja tehottomaksi todettuun tukijärjestelmään, mutta esimerkiksi koulutuksesta ja akateemisesta tutkimuksesta on pakko tinkiä.

Kansantalouden mittarit näyttävät nyt kasvua. Valtiovarainministeriön ylijohtaja toteaa kolumnissaan, että nyt on hyvä aika tasapainottaa taloutta. Mitäs jos sitä tasapainoa ei tällä kertaa haettaisi päiväkotilapsilta, vanhuksilta ja kehitysmaista, vaan sieltä, missä on kosolti varaa ottaa.

Tutustu Vihreiden yritystukiremonttiin

Lue blogikirjoitukseni verotukien kilpailukykyvaikutuksesta

Lue VATT:in raportti energiaintensiivisen teollisuuden sähköveron palautuksesta