Ruumiillinen koskemattomuus on kaikkien oikeus

Olen miettinyt, viitsinkö kirjoittaa mitään Oulun seksuaalirikostapauksiin liittyen.

Ensinnäkin, Oulun uutiset järkyttivät. Samoin kuin järkytti lauantain Hesarin pikku-uutinen, jonka mukaan muuan keskisuomalainen Jari-Kalevi oli saanut ehdottoman vankeustuomion lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Samoin kuin muutama vuosi sitten järkyttivät uutiset vanhoillislestadiolaisten keskuudessa tapahtuneista seksuaalirikoksista ja niiden peittelystä. Samoin kuin järkytti, kun joku äijä runkkasi bussissa kahden pikkutytön nenien edessä Länsiväylällä keskellä kirkasta päivää.

Olen miettinyt, viitsinkö kirjoittaa mitään Oulun tapauksiin liittyen, koska tuntuu, että koko keskustelu hyväksikäyttää niiden rikosten uhreja. Että keskusteluun osallistumalla minäkin roikun siellä samalla haaskalla ja estän niitä tyttöjä toipumasta rauhassa.

Jälleen kerran näyttää kuitenkin olevan tarpeellista muistuttaa, että seksuaalirikokset ja ahdistelu eivät ole Suomessa mikään uusi ja ulkomaalaisten muassaan tuoma ilmiö. Se, että jotakin muuta väitetään, loukkaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet seksuaalirikosten tai ahdistelun uhreiksi ihan kotoperäisten tekijöiden toimesta.

Ehkä joku ei ole huomannut, mutta tässä on jo kohtalaisen pitkään ollut käynnissä #metoo keskustelu, jossa seksuaalisen häirinnän uhrit ovat vihdoin saaneet äänensä kuuluville. Ihmisten kertomuksia lukiessa on noussut pala kurkkuun lukuisia kertoja, sillä niin läheltä ne ovat itseänikin kouraisseet.

Tai no, on se ilmeisesti huomattu, koska paljon on kuultu puheenvuoroja, joissa vähätellään ahdistelun uhreja ja surkutellaan, että on se kamalaa, kun ahdistelijoiden mainetta sillä tavalla pilataan.

Ehkä joku ei ole huomannut sitäkään, että tässä on jo jonkin aikaa ollut käynnissä Suostumus-kampanja, jolla on kerätty nimiä kansalaisaloitteeseen, jotta rikoslaissa raiskauksen määritelmäksi tulisi suostumuksen puute.

Tai no, on se ilmeisesti huomattu, koska paljon on kuultu puheenvuoroja, joissa on valiteltu, että on se suostumuksen pyytäminen kauhean hankalaa ja kyllä nyt menee seksi pilalle ja pitääkö tässä ruveta pyytämään allekirjoitusta johonkin lomakkeeseen ennen hommiin ryhtymistä.

Toivon, suorastaan vaadin, että Oulun rikosten uhrit saavat oikeutta ja kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. Samoin toivon, että rikosten tekijät saavat ansaitsemansa rangaistuksen.

Se ei kuitenkaan riitä, ei likimainkaan. Juttu on nimittäin niin, että kaikkien seksuaalirikosten uhrien pitää saada oikeutta ja apua ja tukea. Ja näin ei tässä maassa tällä hetkellä tapahdu.

Tarvitsemme lisää turvakoteja. Tarvitsemme parempia matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja. Tarvitsemme enemmän resursseja nuorisotyöhön, Tarvitsemme parempaa kotouttamista maahanmuuttajille. Tarvitsemme enemmän henkilöstöä lastensuojeluun. Muun muassa.

Tarvitsemme myös aikuisia ihmisiä, jotka eivät katso asioita sormien läpi, vaan menevät väliin, kun koulun käytävällä huoritellaan tai homotellaan tai työpaikalla puristellaan takapuolesta tai kadulla huudellaan tai lapsen whatsappissa on omituisia viestejä tai lapsi tai nuori vetäytyy kuoreensa tai jää porukasta ulos.

Samoin tarvitsemme aikuisia ihmisiä, jotka eivät itse raiskaa, käpälöi, huorittele, homottele, kommentoi tissejä tai takapuolta tai lähettele muille kikkelinkuvia, huuruisia fantasioita tai raiskaus- ja tappouhkauksia. Tai hyväksikäytä naisten ja tyttöjen kokemaa seksuaalista väkivaltaa omien rasististen mielipiteidensä edistämiseen.

Aikuisia, joille on ihan selvää, että ruumiillinen koskemattomuus on kaikkien oikeus, jota pitää puolustaa. Aina.

Pitääkö sähköauto ostaa heti huomenna?

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi joulukuussa raportin Liikenteen päästöt nollaan vuoteen 2045 mennessä. Raportti on ehtinyt aiheuttaa paljon porua, koska siinä esitetään varsin jämäköitä toimenpiteitä kuten tiemaksuja kaupunkiseuduille, polttoaineverojen nostoa ja fossiilisten liikennepolttoaineiden myyntikieltoa vuodesta 2045 alkaen.

Jämäköitä toimia tarvitaan, sillä liikenteen päästöt pitää saada vähenemään, eikä siinä aiemmilla toimilla ole onnistuttu. Kuten LVM:n kansliapäällikkö Harri Pursiainen hyvin toteaa Savon Sanomien mielipidekirjoituksessaan: “Jos nyt jokin on epärealistista, niin ainakin se, että liikenne muuttuisi hiilettömäksi sen vaikuttamatta koko yhteiskuntaan ja moniin elinkeinoihin.”

Niin tästä raportista kuin liikennepolitiikasta yleisemminkin käytävään keskusteluun liittyy kuitenkin paljon turhaa panikointia ja virhekäsityksiä. “Ei minulla ole varaa ostaa sähköautoa”, on hyvin usein kuultu tuskan parahdus. “Ei syrjäseuduilla pärjää ilman autoa”, on toinen. Tässä muutama huomio autonomistajien hermojen rauhoittamiseksi:

1. Vuoteen 2045 on 26 vuotta aikaa. Se on aika monta vuotta. 26 vuodessa maailma muuttuisi joka tapauksessa tosi paljon. Mietipä, mitä itse puuhasit ja miltä ympärillä näytti 26 vuotta sitten, vuonna 1993. Niinpä. Nyt on kyse siitä, että pyritään ohjaamaan muutosta oikeaan suuntaan. Niillä ohjaavilla päätöksillä on tosi kiire. Mutta muutoksen toteuttaminen tapahtuu sitten rauhallisemmin ja vaiheittain.

2. Koska vuoteen 2045 on 26 vuotta aikaa, kaikkien polttomoottoriauton omistajien ei tarvitse heti huomenna vaihtaa ajopeliään sähköautoon. Suomalaisen auton keski-ikä on 12 vuotta, ja 26 vuodessa ajopelinsä ehtii kyllä vaihtamaan vähän rauhallisemmallakin tahdilla.

3. Sähköautot ovat nyt vielä kalliimpia kuin polttomoottoriautot. Siis nyt. Mutta autonvalmistajat kehittävät uusia malleja hihat kuumina. Esimerkiksi Wolksvagen ilmoitti tuovansa viimeiset polttomoottorimallitt markkinoille vuonna 2026 ja lanseeraavansa sitä ennen yli 20 sähköautomallia. Eri ennusteiden mukaan sähköautojen ostohinta laskee polttomoottoriautojen tasolle muutaman vuoden sisällä, ja elinkaarikustannus sitäkin nopeammin. Myös akkujen toimintasäde kasvaa koko ajan, joten on täysin realistista olettaa, että 2025 mennessä Suomenkin markkinoilla on edullisia pitkille matkoille soveltuvia sähköautoja.

4. Mitä pikemmin uusien sähköautojen määrä saadaan nousuun, sitä nopeammin saadaan markkinoille myös käytettyjä sähköautoja. Erityisesti kannustimia kannattaisi kohdentaa työsuhdeautoihin, sillä niissä on nopea kierto. Työsuhdeautojen nopea sähköistäminen toisi muutamassa vuodessa tarjolle runsaasti uudehkoja, hyväkuntoisia käytettyjä sähköautoja.

5. Jopa tällainen helsinkiläinen vihreä fillaristivegaani kyllä tajuaa, ettei haja-asutusalueilla kulje ratikoita eikä 40 kilometrin työmatkaa tavallisen ihmisen voimilla fillaroida. Paine autoilun hillitsemiseen onkin ennen kaikkea kaupungeissa, joissa ei yksinkertaisesti ole tilaa nykyisen kaltaiselle yksityisautoilulle. Kaupungeissa myös on riittävä asukastiheys ja asiakasmäärät joukkoliikenteelle ja liikkumispalveluille, ja riittävän lyhyet etäisyydet pyöräilemiseen. Syrjäseuduilla vastaavanlaista tilanahtautta ja toisaalta riittävää asukastiheyttä ei puolestaan ole. Siksi autoilun vähentämisen toimet kohdennetaan kaupunkeihin ja muualla oleellisempaa on autokannan uusiminen vähäpäästöiseksi. Myös haja-asutusalueilta kaupunkeihin töihin autoilevat hyötyvät sitä enemmän, mitä useampi kaupunkilainen kulkee jollakin muulla kuin henkilöautolla.

Ilmastolupaus uudelle vuodelle

Kohta se alkaa, vuosi 2019. Joka paikka on täynnä juttuja uudenvuodenlupauksista. Uutena lajityyppinä nähdään nyt paljon ohjeita, miten uuden vuoden voi aloittaa muuttamalla omia elämäntapojaan ilmastoystävällisemmiksi.

Tiedäthän – syö enemmän kasvisruokaa, pyöräile työmatkat, lennä vähemmän.

Kannustan ihan ilman muuta jokaista noudattamaan näitä hyviä neuvoja. Omilla elämäntavoilla on paljon merkitystä.

Siltä varalta, että sinua sattuu kiinnostamaan myös, millä tavoin voit vaikuttaa omaa elämäntaparemonttia laajemmin, kokosin kätevän uudenvuoden vinkkilistan. Kas tässä:

1. Työ- ja koulumatkojen hiilijalanjälki alas
Vaadi työnantajaltasi henkilöstöetuja vähähiiliseen liikkumiseen: työsuhdematkalippuja ja -polkupyöriä, liikkumispalvelupaketteja, kimppakyytejä, yhteiskäyttöautoja. Huomauta, että taksin käyttäminen on usein työnantajalle edullisempaa kuin työsuhdeautot ja -parkkipaikat. Ehdota, että työsuhdeautoiksi hyväksytään jatkossa ainoastaan sähköautoja tai muita yhtä vähäpäästöisiä autoja. Jos työpaikkasi valmistelee muuttoa uusiin tiloihin, vaadi, että sijainnin valinnassa painotetaan hyviä joukkoliikenneyhteyksiä. Vaadi lastesi koululle enemmän ja parempia pyörätelineitä sekä autoliikenteen rajoittamista koulun ympäristössä.

Miksi: Liikenne on yksi suurimmista kasvihuonekaasupäästöjen lähteistä, ja toistaiseksi liikenteen päästöjä ei ole saatu vähenemään.

2. Vegeä työpaikka- ja kouluruokalaan
Pyydä työpaikkaruokalaan päivittäistä vegaaniannosta sekä ilmastokuormituksen huomioimista raaka-ainevalinnoissa. Tee kotikunnassasi aloite, että kouluissa ja päiväkodeissa pitää olla joka päivä vapaasti saatavilla riittävän ravitsevaa vegaanista kasvisruokaa ja että julkisissa ateriapalveluhankinnoissa painotetaan raaka-aineiden ilmastovaikutuksia.

Miksi: Ruuantuotannon ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Työpaikka- ja kouluruokailu on tärkeä osa monen ihmisen arjen ruokavalintoja.

3. Firman päästöt kuriin
Ehdota, että työpaikallasi sisällytetään päästövähennysten aikaansaaminen johdon ja henkilöstön tulospalkkiokriteereihin. Ehdota sisäisen kasvihuonepäästöhinnoittelun käyttöönottoa vähähiilisempiin investointeihin kannustamiseksi. Edellytä hiililalanjälkikriteeriä työnantajasi ja kotikuntasi hankintoihin ja investointeihin. Kannusta työnantajaasi ottamaan käyttöön ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet (science-based targets) omassa toiminnassa, energian hankinnassa ja arvoketjussa.

Miksi: Yrityksissä pystytään tekemään tehokkaita ja kauaskantoisia ilmastopäätöksiä usein paljon ketterämmin kuin valtioiden tasolla. Suuren, kansainvälisesti toimivan yrityksen arvoketjussa voi olla kymmeniä tuhansia alihankkijoita, tavara- ja raaka-ainetoimittajia, logistiikkakumppaneita, energian tuottajia jne.

4. Vähähiilisempi harrastaminen
Organisoi kimppakyydit lasten harrastuksiin. Vaadi kotikunnaltasi ja urheiluseuroilta parempia mahdollisuuksia lähiharrastuksiin. Peräänkuuluta parempia joukkoliikenneyhteyksiä ja turvallisempia pyöräreittejä harrastuspaikoille ja esimerkiksi lähiluontoon.

Miksi: Ilmastoystävällinen kaupunkirakenne on sellainen, jossa arjen tärkeät asiat pystyy hoitamaan ilman yksityisautoilua.

5. Käytä ääntäsi
Äänestä kevään eduskuntavaaleissa ehdokasta, jolla on selkeitä näyttöjä ilmastotyöstä. Älä usko pelkkiä kauniita lupauksia, vaan ota selvää, miten ehdokas ja hänen edustamansa puolue ovat aiemmin toimineet. Tue hyviä ehdokkaita jo ennen vaaleja lähtemällä mukaan tukiryhmään tai lahjoittamalla rahaa vaalikampanjaan.

Miksi: Maailmaan mahtuu paljon puhetta, mutta teoilla maailmaa muutetaan.

Kas näin – kohti entistä ilmastoystävällisempää vuotta 2019!

 

P.s. Jos haluat heti saman tien kokeilla keinoa numero viisi, voit liittyä tukiryhmääni täältä ja tehdä kampanjalahjoituksen täältä.

Mitä ilmasto nyt kaipaa?

Tänään Euroopan “hiilipääkaupungissa” Puolan Katowicessa on vietetty YK:n ilmastokokouksen ensimmäistä kokouspäivää.

Kokouksen tärkeimpänä tavoitteena on saada aikaan “sääntökirja” Pariisin sopimuksen toteuttamiselle. Sopimuksessa mukana olevien valtioiden toimia pitää voida seurata ja vertailla yhtenevillä kriteereillä, ja sopimukseen sisältyvä tavoitteiden säännöllinen tiukentaminen pitää oikeasti saada tapahtumaan.

Kansainvälinen ilmastopolitiikka on hirveää jargonpiikkilankaa, jossa vilisevät NDC:t, artiklat, Talanoa-dialogit ja ambitiomekanismit. Ilmaston tilasta huolestuneelle kuitenkin kiinnostavampaa on, mitä pitää saada aikaan kuin säännöt, joilla se tehdään.

Tässä ilmastokokouksen kunniaksi viisi asiaa, jotka ilmastopolitiikassa pitää saada aikaan juuri nyt:

1. Pitkän aikavälin tavoitteet
Paljon puhutaan siitä, että ilmastotoimilla on kiire, ja se on ihan totta. Yhtä totta on kuitenkin se, että tarvitsemme karttaa, joka vie perille asti.

Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää massiivisia investointeja muun muassa vähäpäästöiseen energiantuotantoon, liikenteeseen, teolliseen tuotantoon ja maataloustuotantoon. Näitä investointeja tehdään jopa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin, ja siksi niitä suunnittelevilla ja rahoittavilla tahoilla täytyy olla jonkinlainen käsitys siitä, miltä ilmastopolitiikka tulee näyttämään 2030, 2040 ja 2050.

Niin Suomen kuin EU:nkin pitää asettaa tavoitevuosi hiilineutraaliuden saavuttamiselle ja laskea taaksepäin, minkälaiset päästövähennykset on saatava aikaan joka vuosi siihen mennessä. Tältä pohjalta on sitten hyvä arvioida, mitä politiikkatoimia tarvitaan. Nyt ei riitä, että katsotaan vain yhden hallituskauden tai kymmenen vuoden päähän.

2. Päästökauppa kuntoon
EU:n päästökauppaa haukutaan tehottomaksi, eikä syyttä. Sitä ei kuitenkaan aina ymmärretä, mikä tehottomuuden aiheuttaa.

Sinänsä toimintamalli on hyvä: asetetaan päästöille maksimimäärä ja annetaan yritysten päättää, mistä päästöjä on kustannustehokkainta vähentää. Kun päästöoikeuksien määrää vähennetään tasaiseen tahtiin, vähenee myös päästöjen määrä. Näin se on myös EU:ssa mennyt, päästöt ovat oikeasti vähentyneet.

EU:ssa ongelmana on ennen kaikkea päästöoikeuksien liian suuri määrä – katto on liian korkealla ja vähennystahti liian hidas. Päästöoikeuksia pitää poistaa markkinoilta enemmän ja nopeammin kuin tähän mennessä on tehty. On myös hyvä miettiä, saataisiinko päästökaupan laajentamisella aikaan parempia tuloksia kuin nykyisellä kolmen sektorin mallilla.

Päästökaupan tehostamisen ja ongelmien korjaamisen pitäisi nyt olla todella korkealla sekä EU:n että Suomen agendalla. Mehän olemme EU:n puheenjohtajamaa ensi vuoden syksyllä.

3. Kannustimet kuntoon
Suomi ei ole poikkeus murheellisesta globaalista käytännöstä: ilmastonmuutosta kiihdyttävää toimintaa tuetaan kaikkialla maailmassa huomattavasti enemmän kuin päästöjä vähentävää toimintaa.

Meillä tuetaan muun muassa öljylämmitystä, turpeen polttoa ja eläintuotantoa sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain. Maksamme myös kymmeniä miljoonia euroja vuodessa “päästökauppakompensaatiota” yrityksille, joille on ensin annettu enemmän ilmaisia päästöoikeuksia kuin ne pystyvät käyttämään.

Tällaisessa tukipolitiikassa ei ole järjen hiventä ilmaston, mutta ei myöskään kansantalouden kannalta. Talouden trendit ja rahavirrat kulkevat maailmassa nyt voimakkaasti päästövähennysten suuntaan, ja meidän tulee kaikin tavoin sysiä yrityksiä sinne, missä kysyntä on kasvussa.

Ilmaston kannalta tuhoisien toimintamallien tukemisen on loputtava. Tukivirtoja pitää ohjata teollisuuden ja maatalouden uudistumiseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä kehittämään kotimarkkinoita ja vauhdittamaan investointeja muun muassa julkisten hankintojen kautta.

4. Pidetään kaikki veneessä
Ilmastonmuutokseen liittyen puhutaan paljon kasvavista kustannuksista. Huoli on ymmärrettävä – jos vaikkapa ajaa rämällä vuoden 93 Escortilla, voi tuntua absurdilta sellainen puhe, että kohta kaikkien pitäisi ajaa sähköautolla. Jos oma talous on tiukalla, ei taatusti innostu hintojenkorottamispuheista.

On äärimmäisen tärkeää, että ilmastonmuutoksen torjunnassa ei kurjisteta niiden oloja, joilla on jo valmiiksi tiukkaa. Siksikin tarvitaan sitä kohdassa 1. peräänkuuluttamaani pitkän tähtäimen suunnittelua.

On tärkeää ymmärtää, mitkä toimijat pystyvät nopeaan muutokseen ja investointeihin, ja mitkä tarvitsevat enemmän aikaa ja tukea. Firman liisari on helpompi vaihtaa sähköautoon, kun taas edullista kesäautoa havittelevan pitää odotella, että syntyy toimivat käytettyjen autojen markkinat, mikä vie paljon enemmän aikaa.

Suomessa pitääkin laatia tiekartta ilmastoneutraaliuteen asti myös siksi, että vain siten on mahdollista huomioida myös heidät, joiden talous ei kestä äkkinäisiä liikkeitä.

5. Ilmastorahoitus kuntoon
Jos saisin vitosen joka kerta, kun joku sanoo, että ei meidän Suomessa mitään kannata tehdä, kun Intiassa ja Kiinassa ne tupruttavat menemään niin kauheasti, olisin aika paljon varakkaampi.

On ihan totta, että Intian ja Kiinan päästöt ovat tosi isot ja muodostavat isomman osan ongelmaa kuin pienen Suomen. On kuitenkin myös totta, että yhden suomalaisen päästöt ovat moninkertaiset yhden intialaisen päästöihin verrattuna. Ja sekin on totta, että ihan merkittävä osa Aasian kehittyvien talouksien päästöistä syntyy, kun siellä tuotetaan tavaraa Euroopan markkinoille.

Me suomalaiset emme siis voi päästää itseämme kuin koiraa veräjästä. Päinvastoin – meidän pitää sekä vähentää omia päästöjämme että auttaa kehittyviä maita vähentämään omiaan.

Tällä hallituskaudella Suomi on leikannut niin kehitysyhteistyöstä kuin kansainvälisestä ilmastorahoituksestakin. Tällainen peli ei ollenkaan vetele, jos haluamme estää ilmastokatastrofin, pitää maailman väkirikkaimmat alueet elinkelpoisina ja ehkäistä sellaisen pakolaisuusaallon, joka saa vuoden 2015 näyttämään sunnuntaipiknikiltä.

Suomen – ja EU:n – pitää aina muistaa näyttelevänsä globaalissa ilmastopolitiikassa kokoaan suurempaa roolia. Kun pelaamme korttimme oikein, kaikki hyötyvät.

 

Yrittäjä ja sen perhe

Eilen isänpäivänä silmiin osui artikkeli, jossa muuan tunnettu mies kertoi feminismistään. Jutussa kävi muun muassa ilmi, että hänen perheessään vaimo on ottanut päävastuun lapsista ja pitänyt perhevapaat, koska miehen on yrittäjänä kovin vaikea irrottaa aikaa perheelle.

Itselläni lähti juuri käyntiin kolmastoista vuosi yrittäjänä. Olen tänä aikana synnyttänyt kaksi lasta ja muutama vuosi sitten kuvioihin tuli mukaan vielä bonuslapsi. Minun on hyvin vaikea jakaa tuota käsitystä yrittäjyyden ja perheen yhdistämisen mahdottomuudesta.

En sano, että aina olisi ollut helppoa. Kahden lapsen vauvavuosiin mahtui irtisanoutuneita äitiysvapaasijaisia, firman IT-järjestelmän romahtaminen ja paljon imetyksen ja työnteon yhdistämistä kotikonttorilla. Niiltä ajoilta ei ole kovin koherentteja muistoja, mutta selvittiin kuitenkin.

Kun naiset kertovat yrittäjyydestään, tällaiset tarinat toistuvat. On imetetty vauvaa kaupan takahuoneessa. On tuotu taapero mukaan palaveriin. On tultu aina viimeisenä päiväkodille päivän päätteeksi, mutta tultu kuitenkin.

Miesten yrittäjätarinoissa sen sijaan on usein erilainen kaiku. On tehty pitkää päivää ja puoliso on hoitanut perheen. Bisnes ei olisi millään kestänyt muuten.

Tämä on aika erikoista. En millään usko, että naiset nyt vain ovat niin paljon kykenevämpiä yrittäjiä, että suoriutuvat yrittäjyyden ja perhe-elämän vaatimasta moniajosta, josta miehet eivät. Tunnen sen verran paljon tosi fiksuja ja osaavia yrittäjämiehiä. Kyllä hekin todennäköisesti selviäisivät ihan kunnialla vaipanvaihdosta puhelinpalaverin lomassa.

Todennäköisempi selitys löytyykin sukupuolirooleista. Kovin monelle äidille nyt vain ei tule edes mieleen, ettei asettaisi lapsia etusijalle. Monet miehet puolestaan on kasvatettu kuvittelemaan, että ovat korvaamattomia työelämässä, mutta eivät kotona.

Fakta on, että lasten saaminen asettaa paineita ajankäytölle. Jostain syystä nämä paineet edelleenkin useimmiten ratkotaan siten, että äidin ura väistää. Ja siitä seuraa, että kaikki naiset, oli heillä lapsia tai ei ja oli heillä suunnitelmissa hankkia lapsia tai ei, saavat “potentiaalisen vauvariskin” leiman otsaansa.

Pienten lasten isät puolestaan tekevät pisintä työpäivää ja eniten ylitöitä. Se on valtava harmi isien, lasten ja tasa-arvon kannalta.

Työelämään pitää saada aikaan muutos. Sellainen, ettei ole itsestäänselvää, että äitien urat joustavat ja isät “eivät millään voi irtautua” töistä. Perhevapaiden 6+6+6-malli olisi tärkeä askel siihen suuntaan, että normalisoidaan isien osallistuminen vastuun kantamiseen lasten ollessa pieniä.

Isien tasapuolisempi osallistuminen perhearkeen myös pakottaisi työnantajat miettimään työkulttuuria uusiksi, kun ei olisi käytettävissä sitä loputtomasti joustavaa resurssia nimeltä pienten lasten isät. Se tekisi todennäköisesti työelämästä aika paljon mielekkäämpää ihan kaikille.

Itselleni työn, perheen ja politiikan ristipaineessa eläminen on opettanut, että on aika paljon sellaista, jonka vain kuvittelee olevan kiireellistä ja tärkeää. Ja aika paljon vähemmän sellaista, joka juuri minun on pakko hoitaa. Tällaisesta oppimiskokemuksesta olisi varmasti hyötyä myös monille miehille. Ainakin tässä on kehittynyt ihan jäätävän päteväksi logistiikan hallinnassa ja priorisoinnissa.

Suosittelenkin kaikille omasta korvaamattomuudestaan vakuuttuneille vesilasitestiä: Täytä lasi vedellä. Laita sormi veteen. Ota sormi pois. Jos veteen jää kuoppa, olet oikeasti korvaamaton.

Ensimmäisen maailman ongelma

Minulla on todellinen ensimmäisen maailman ongelma: tienaan enemmän kuin päivittäiseen elämiseen kuluu, enkä enää tiedä, mihin ylimääräiset rahani käyttäisin.

Antakaa, kun selitän. Olen viimeisten viiden vuoden aikana tehnyt isoja muutoksia elintavoissani: Luovuin autosta, säästöä monta tuhatta euroa vuodessa. Siirryimme vegaaniseen ruokavalioon, perheen ruokalasku tippui vähintäänkin kymmeniä euroja kuukaudessa. Vaihdoimme ekosertifioituun sähköön, sähkölasku pieneni. Muutimme pienempään asuntoon, vuokrakulut putosivat yli tuhannella eurolla vuodessa.

Ansaitsen nyt vähemmän kuin viisi vuotta sitten, mutta minulle jää paljon enemmän rahaa säästöön. Olen aiemmin hemmotellut itseäni ja perhettäni matkustelemalla ja ostamalla vaatteita. Tänä vuonna olemme kuitenkin ilmastosyistä päättäneet, että lentokoneella suhaamisen on vähennyttävä. Alkusyksystä myös totesin, että vaatekaappini on niin täynnä, etten osta itselleni mitään uutta ainakaan tänä vuonna, ehkä pidempäänkään aikaan.

Mutta mitäs hittoa niillä rahoilla sitten tekee?

Ennen kuin hermostut täysin tällaisen etuoikeutetun kultapossun narinaan, totean, että tämä ensimmäisen maailman ongelma ei koske ainoastaan minua. Itse asiassa koko ilmastonmuutos on mitä suurimmassa määrin ensimmäisen maailman ongelma. Tai ainakin ensimmäisen maailman aiheuttama.

Nimittäin, eivät köyhät ihmiset ole saaneet aikaan nykyistä ylikulutustilannetta. Eivät Aasian saastuttavat tehtaat köyhiä varten tuota massiivisia määriä kulutustavaroita. Eivät köyhät syö pihvejä, aja katumaasturilla tai lentele golflomille. Ylikulutus on seurausta siitä, että aika monella ihmisellä on nykyään paljon löysää rahaa.

Hintaohjauksesta ilmastonmuutoksen torjuntakeinona puhutaan nykyään paljon. Hintaohjaus tarkoittaa sitä, että päästöjä aiheuttavat asiat saadaan maksamaan enemmän. Hiiliverot ja päästökauppa ovat jo ihan kahvipöytäsanastoa, ja viime aikoina eri paikoissa on yhä useammin kuullut pohdittavan myös hiilitulleja, joiden avulla voitaisiin pysäyttää ei-kestävästi tuotettujen tuotteiden virta.

Hintaohjaus onkin ihan käypä keino moneen asiaan. Esimerkiksi viime aikoina kohonnut päästökauppayksikön hinta on jo muuttanut voimaloiden ajojärjestystä Euroopassa. Erityisesti pienten katteiden liiketoiminnassa hintaohjauksella voi olla paljonkin vaikutusta.

Mutta kuluttajakäyttäytymisen suhteen olen epäileväinen. Miten korottaa hintoja niin, etteivät köyhimmät joudu ahdinkoon, mutta hintojen nousu oikeasti sattuu meihin, joilla on ylimääräistä fyrkkaa aika paljon? Ja miten estää se, että ilmastoystävällisten valintojen myötä säästyneillä rahoilla vain törsäillään lisää toisaalla?

Erilaisilla pakkokeinoilla on kannattajansa. Itsekin olen sitä mieltä, että EU:n päästökaupassa hintaa tärkeämpi elementti on se, että päästöoikeuksien määrä on rajoitettu. Sitä tosin vain on toistaiseksi rajoitettu aivan liian vähän. Voisiko siis kuluttajillekin säätää jonkinlaisen päästökaton? Voisimme vaikkapa suoraan kieltää autot, joiden päästöt ovat korkeammat kuin x hiilidioksidikiloa 100 kilometrillä. Kukaan ei nimittäin Suomessa oikeasti tarvitse autoa, joka kuluttaa hirveästi polttoainetta. Monessa Euroopan maassa suunnitellaankin parhaillaan uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoa lähivuosikymmenillä.

Koko länsimainen elämäntapa perustuu ajatukseen, että pitää tavoitella korkeampaa statusta ja tulotasoa ja niillä korkeammilla tuloilla ostetaan sitten enemmän ja kalliimpia asioita. Palkkapäivänä palkitaan itseä Louis Vuitton -laukulla ja kiireisen työsyksyn jälkeen lennetään Thaimaahan rentoutumaan. Isompi talo, isompi auto, kalliimpi mittatilauspuku.

Todellinen ensimmäisen maailman ongelma on, miten me hyvinvoivat hyvätuloiset jatkossa suhtaudumme rahaan ja kuluttamiseen ja mitä miellämme elämänlaaduksi. Pystymmekö päästämään irti kulutuskeskeisestä elämäntavasta ja löytämään nautintomme jostakin muusta? Entä pystyvätkö päättäjät säätämään sellaisia lakeja, jotka tuuppasevat meitä riittävästi siihen suuntaan?

Omalla kohdallani olen miettinyt, että voisin merkkivaatteiden sijaan ostaa vaikkapa kotimaista nykytaidetta. Siitä olisi todennäköisesti paljon enemmän iloakin. Kotimaisiin cleantech-startupeihin olen rahojani jo laittanutkin.

Ilmastonmuutoksen torjunnan pitäisi osua meihin kultapossuihin ihan kaikkein eniten. Kuinka moni meistä on valmis äänestämään sen puolesta?

Helsingin koulujen ja päiväkotien ilmanvaihto kuntoon

Puhuin kaupunginvaltuustossa koulujen ja päiväkotien sisäilmasta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat ovat Helsingissä iso ongelma. Koulujen korjausvelka on puoli miljardia euroa, ja sisäilmaongelmat aiheuttavat terveysongelmia niin koulujen ja päiväkotien henkilöstölle kuin lapsillekin.

On hienoa, että tämän valtuustokauden budjetissa varattiin paljon aiempaa enemmän rahaa koulujen korjaamiseen. Nyt toivottavasti saadaan ongelmalliset rakenteet remontoitua nopeammin ja riittävässä laajuudessa.

Sisäilmaongelmat eivät kuitenkaan johdu pelkästään kosteusvaurioista tai virheellisistä rakenneratkaisuista. Rakennusten ilmanvaihdolla on myös olennainen osuutensa ongelmien aiheuttajana. Tästä syystä tein aloitteen koulujen ja päiväkotien ilmanvaihtoa koskevien käytäntöjen muuttamiseksi.

Helsingissä on käytäntönä, että koulujen ja päiväkotien koneellinen ilmanvaihto sammutetaan öisin, viikonloppuina ja loma-aikoina ja käynnistetään joitakin tunteja ennen työpäivän alkua. Ilmanvaihto sammutetaan energiansäästösyistä.

Monet asiantuntijat eivät pidä tätä käytäntöä riittävänä. Noin kaksi kolmasosaa sisäilman epäpuhtauksista johtuu rakennuksessa oleskelevista ihmisistä ja noin kolmasosa tulee rakenteista. Siis silloinkin, kun rakennus on tyhjillään, sisäilmaan päätyy muun muassa rakennus- ja sisustusmateriaaleista johtuvia epäpuhtauksia.

Jos näitä epäpuhtauksia ei tuuleteta pois, niistä voi aiheutua terveyshaittoja rakennusta käyttäville ihmisille. Kaupungin viranhaltijoiden kanta on, että se riittää, kun tuuletetaan pari tuntia ennen työpäivän alkua, mutta sekä akateemisten tutkijoiden että rakennusalan konsulttien joukosta löytyy eriäviä näkemyksiä.

Jyväskylän kaupungissa on omaksuttu erilainen käytäntö kuin Helsingissä. Siellä kaupungin tilapalvelujen hallinnoimissa rakennuksissa ilmanvaihto on käynnissä osateholla myös silloin, kun rakennuksissa ei oleskella.

Jyväskylän ohjeistus myös edellyttää, että rakennusten iltakäyttö huomioidaan. Kouluissa on koulupäivän ulkopuolella monenlaista toimintaa, kuten kerhoja ja urheiluseurojen harjoituksia. Myös tällainen käyttö edellyttää täyden tehon ilmanvaihtoa.

Onko Jyväskylän käytäntö parempi? Ainakin Jyväskylässä on saatu sisäilmaongelmat paremmin hallintaan kuin Helsingissä. Minusta Jyväskylän kokemuksista onkin syytä ottaa opiksi.

Aloitevastauksessa kerrotaan, että Helsingin sekä muiden kuuden suurimman kaupungin edustajat kokoontuvat syyskuussa pohtimaan ilmanvaihdon käyttötapoja ja että Helsinki päivittää koneellista ilmanvaihtoa koskevat ohjeistukset tämän pohdinnan tuloksena. Tämä on erittäin hyvä asia.

Saamme uuden ohjeistuksen tutustuttavaksi kaupunkiympäristölautakuntaan, mikä on sekin hyvä asia.

Nyt toivon, että jo kertyneet kokemukset kaupungeista, joissa ympärivuorokautista ilmanvaihtoa on kokeiltu, huomioidaan Helsingin uuden ohjeistuksen laadinnassa.

Energiansäästö on sinänsä tärkeää ja kannatettavaa, mutta sitä ei pidä tehdä ihmisten terveyden kustannuksella. Kun huolehditaan, että epäpuhtaudet tuulettuvat sisäilmasta riittävän hyvin ja ilmanvaihtohormit pidetään puhtaina, säästytään myös suuremmalla todennäköisyydellä kalliilta sisäilmaremonteilta.

Sisäilmaongelmat ovat Helsingissä paisuneet sellaisen mittakaavaan, että kaikki keinot pitää ottaa käyttöön.