Ahdistaako ilmastonmuutos? Ryhdy toimeen!

Ilmastoahdistus on ilmestynyt suomalaisten arkisanastoon viimeisen vuoden aikana. Suomalaiset tiedostavat kipeän selkeästi, että ilmastonmuutos on suuri uhka, mutta kokevat itsensä keinottomiksi ja hämmentyneiksi.

Pitääkö vähentää lentämistä? Pitääkö lopettaa lihansyönti? Onko siitä hyötyä, jos jätän muovipussin ostamatta kauppareissulla? Miksi minun pitäisi, jos kiinalaiset eivät?

Keskustelu keskittyy tosi helposti ihmisten arkipäiväisiin valintoihin. Ei se ole ihme, koska arkeahan me tässä kaikki elämme. Ja on hyväkin, että keskittyy, koska jokaisen omilla valinnoilla on ihan oikeasti merkitystä. Suomen kulutusperustaisesta hiilijalanjäljestä lähes 70 prosenttia tulee kotitalouksista.

Suurimmat päästölähteet ovat lämmitys, liikenne ja ruoka. Lentämisellä ja lihansyönnillä on siis iso vaikutus. Muovipusseilla ei niinkään, mutta kyllä ne voi silti jättää ostamatta.

Arjen valinnoista puhuttaessa kuitenkin helposti jää huomiotta, että me kuluttajina valitsemme siitä, mitä on tarjolla. Ja se, mitä on tarjolla, määritellään vähän isommissa pöydissä – pääkonttoreissa, valtuustoissa, eduskunnassa, europarlamentissa ja YK:n ilmastokokouksessa.

Vuonna 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus oli erityinen ensinnäkin siksi, että siinä ovat ensimmäistä kertaa mukana kaikki maailman valtiot. Vielä tärkeämmäksi saattaa kuitenkin muodostua se, että sopimus noteerasi ensi kertaa myös “ei-valtiolliset toimijat” kuten kaupungit, yritykset ja kansalaiset.

Erityisen tärkeäksi se saattaa muodostua siksi, että huikean yhteisen tahdonilmauksen jälkeen valtiot ovat juuttuneet kinastelemaan sopimuksen toteuttamisesta. EU:ssakaan tilanne ei näytä hohdokkaalta, siitä kertoo muun muassa aivan höperyyksiin mennyt vääntö metsien hiilinielujen laskennasta.

Parhaillaan EU:lle laaditaan keskipitkän aikavälin ilmastostrategiaa, ja toki pitää toivoa, että siitä tulee hyvä ja kunnianhimoinen. Jos vaikka saataisiin asetettua tavoitevuosi sille, milloin EU:n on tarkoitus saavuttaa hiilineutraalius. Kenties jopa sitova hiilibudjetti.

Hitaan ja tuskallisen poliittisen väännön keskellä katse kuitenkin kääntyy niihin ei-valtiollisiin toimijoihin. Ja siellä suunnalla näyttää paljon valoisammalta.

Suomessa kunnat suorastaan kisaavat siitä, kuka asettaa kunnianhimoisimmat päästövähennystavoitteet. Raideliikenteeseen, pyöräteihin ja tiiviiseen kaupunkirakenteeseen panostetaan isosti.

Ja entäs yritykset sitten? Sillä aikaa, kun valtioiden edustajat istuvat ilmastokokouksessa kinaamassa siitä, voidaanko keskustella keskustelemisesta, yrityspuolella on saatu aikaan esimerkiksi varsin kattava globaali hiiliraportointijärjestelmä.

Carbon Disclosure Project (CDP) on täysin vapaehtoisuuteen perustuva järjestelmä, jossa yritykset raportoivat omasta hiilitaseestaan, eli kuinka suuri osa niiden omaisuudesta ja liiketoiminnasta on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin. Maailman suurimmat institutionaaliset sijoittajat vaativat nykyään pörssiyhtiöiltä CDP-raportointia, jotta suostuvat ottamaan niiden osakkeita sijoitussalkkuihinsa. Myös moni pohjoismainen instituutio tekee niin.

Science-based targets -menetelmä yleistyy kovaa vauhtia yrityksissä ympäri maailman. Yhtiöt aivan vapaaehtoisesti näkevät ison vaivan auditoidessaan toimintansa ja asettaessaan itselleen ilmastotieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet.

Suuret yhtiöt tekevät suuria päätöksiä. Nyt on trendinä ulottaa päästövähennystavoitteet paitsi omaan toimintaan, myös arvoketjuun – alihankkijoihin, raaka-ainetoimittajiin, logistiikkaketjuun. Globaalilla yrityksellä voi olla kymmenien tuhansien kumppanien verkosto, joten tällaisilla toimilla on aikamoiset heijastusvaikutukset.

Walmart-ketjulla on käynnissä “gigaton project”. Yhtiön tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjään omassa arvoketjussaan yhden gigatonnin verran vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa vuositasolla noin 67 miljoonaa CO2-tonnia. Se on enemmän kuin koko Suomen vuosipäästöt.

Mutta palataan takaisin sinuun, koska sehän on kuitenkin mielenkiintoinen aihe. Walmartin gigatonnihankkeen rinnalla omat toimet tuntuvat ehkä pieniltä, mutta jos et satu olemaan suuren pörssiyhtiön toimitusjohtaja, pitää mennä niillä, mitä on. (Jos taas satut olemaan, no, tiedät mitä tehdä.)

Miten omaa ilmastoahdistusta sitten kannattaa purkaa? No, ensinnäkin pyöräilemällä, kasvissyönnillä ja ekosertifioitua sähköä ostamalla, lomailemalla Kuusamossa Thaimaan sijaan.

Omien hyvien valintojen lisäksi voit kuitenkin vaikuttaa myös isommin. Vaadi kauppaketjulta vegaaniruokaa. Kirjoita isolle yritykselle vetoomus, että se sitoutuu leikkaamaan päästöjään. Kirjelmöi europarlamentaarikoille ja kansanedustajille. Kysy pankiltasi, rahoittaako se hiilikuplayrityksiä. Liity jäseneksi ympäristöjärjestöön. Vaadi työnantajaltasi yhteiskäyttösähköautoja ja pyöräilyetua. Suosi ostoksia tehdessäsi yrityksiä, jotka kantavat ilmastovastuunsa.

Ei se Walmart gigatonnihankettaan ole hyvää hyvyyttään käynnistänyt vaan siksi, että paine kuluttajien ja rahoittajien taholta ohjaa siihen suuntaan.

Valtioiden tasolla poliittinen muutos tapahtuu tällä hetkellä liian hitaasti, joten meidän ei-valtiollisten toimijoiden – siis sinun, minun sekä kuntien, yritysten ja järjestöjen – on otettava koppi ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Mahatma Gandhi totesi: “Ole se muutos, jonka haluat maailmassa tapahtuvan.” Juuri nyt on todella otollinen aika olla se muutos.

Maailman toimivimmassa kaupungissa on osattava ennakoida ja suunnitella

Helsingin valtuustossa käsiteltiin tänään kaupungin tilinpäätös. Puhuin suunnittelun ja ennakoinnin tärkeydestä, kun kaupunki kasvaa ja kehittyy yhä kiivaammalla tahdilla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

“Helsingillä ei ole varaa tehdä hyvää, mutta on varaa korjata virheitä”

Tällaisen lauseen esitti eilen kaupunkiympäristötoimialan arkkitehti lautakunnan seminaarissa. Aika pysäyttävä väite, jota on hyvä pysähtyä miettimään kaupungin tilinpäätöstä käsitellessä.

Onko todella näin? Valitettavasti ei ole kovin vaikeaa keksiä esimerkkejä.

Koulujen sisäilmaongelmia on vuosien varrella korjattu tekemällä tiivistyskorjauksia ja muita paikkauksia – jotka ovat sitten johtaneet siihen, että on tarvinnut tehdä aina vain uusia korjauksia.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi toukokuussa Arabian koulun remontin jatkosuunnitelman, jonka hintalappu on kolme miljoonaa euroa. Kun tämä osa remontista saadaan valmiiksi, korjauksiin on kulunut lähes 10 vuotta ja noin kuusi miljoonaa euroa. Sillä hinnalla ja siinä ajassa olisi melkein jo rakentanut uuden koulun.

Päivähoitopaikkojen tarvetta on vuosikausia suunniteltu alakanttiin sillä seurauksella, että ympäri kaupunkia on noussut hätäratkaisuina rakennettuja paviljonkeja – ja tästäkin huolimatta valitettavan monen lapsiperheen aamut ja iltapäivät kuluvat pitkiin päiväkotimatkoihin. Nyt vuosia jatkanut päivähoitokriisi on siirtymässä myös kouluihin.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Strateginen tavoitteemme on olla maailman toimivin kaupunki. Se on hieno tavoite, ja sen tavoitteen toteuttaminen konkretisoituu hyvin paljon siinä, mihin ja miten käytämme rahaa.

On selvää, että maailman toimivimmassa kaupungissa ei voi rahankäytön periaatteena olla, että säästetään satanen huomenna ja saadaan aikaan tonnin kustannukset kuukauden päästä.
Maailman toimivimmassa kaupungissa pitää osata ennakoida, suunnitella ja ymmärtää investoinnin ja kustannuksen välinen ero.

Tähtäämme maailman toimivimmaksi kaupungiksi tilanteessa, jossa kaupunki muuttuu ja kehittyy paljon kiivaammalla tahdilla kuin ennen. Väestö kasvaa ja monimuotoistuu, tarpeet ja tilanteet muuttuvat nopeasti.

Me kaavoitamme ja rakennamme nyt hurjalla vauhdilla lisää Helsinkiä. Ennakointiin ja suunnitteluun pitää saada uudenlainen vaihde, sillä täydennysrakentaminen vaikuttaa olemassa olevien asuinalueiden palvelutarpeisiin ja väestöennusteisiin, mutta tällä hetkellä täydennysrakentamisen vaikutuksia ei riittävästi huomioida palveluverkon suunnittelussa.

Olemme nyt saaneet vuoden verran kokemusta uudesta hallintomallista, ja vaikka se on luonut tehokkuutta ja tuonut muassaan paljon hyvää, tiettyä toimialojen välistä siiloutumista on havaittavissa. Kommunikaatiota ja yhteistyötä toimialojen kesken on tärkeää parantaa – muuten emme voi onnistua.

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Meidän on silti löydettävä parempia käytäntöjä.
Meidän on osattava hahmottaa, mitkä investoinnit ovat välttämättömiä, jotta kaupunki tarjoaa jatkossa entistä paremmat puitteet elämiseen. Meidän on osattava ajoittaa investoinnit oikein. Meidän on pystyttävä ymmärtämään, mistä kohdasta säästäminen tulee lopulta kalliiksi. Meidän on osattava tehdä investointeja, jotka säästävät kustannuksia toisaalla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Meidän on osattava tehdä enemmän hyvin, jotta meidän tarvitsee korjata vähemmän. Silloin kaupunkimme on toimiva ihan oikeasti eikä vain kiiltävässä strategiaesitteessä.

Helsingin on aika luopua hiilestä

Helsingin kaupunginvaltuusto keskustelee Emma Karin aloitteesta Salmisaaren hiilivoimalan sulkemiseksi. Asia on tärkeä ja ajankohtainen – niin ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta kuin siksi, että hallitus on päättänyt kieltää hiilen energiakäytön vuoteen 2029 mennessä.
 
Pidin valtuustossa puheen hiilen käytön alasajon tärkeydestä ja aidosti vähäpäästöisten vaihtoehtojen etsimisen puolesta.
 
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
 
Hiilen energiakäytöstä luopuminen on monella tapaa kohtalonkysymys.
 
Se on kohtalonkysymys ennen kaikkea ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta.
Helsinki on Suomen suurin hiileen perustuvan energian tuottaja.
Ilman hiilen käytön alasajoa emme kaupunkina mutta myöskään valtakunnallisella tasolla saavuta ilmastotavoitteitamme.
 
Kysymys on myös mitä suurimmassa määrin taloudellinen. Hiili on taloudellinen ja liiketoiminnallinen riski.
Yhä useampi rahoituslaitos kieltäytyy rahoittamasta ja institutionaalinen sijoittaja sijoittamasta yrityksiin, joiden omaisuudesta ja tuotannosta suuri osa on sidoksissa fossiilisiin polttoaineisiin.
Yhä useampi yritys kieltäytyy käyttämästä hiilellä tuotettua energiaa.
 
Hiilen käytön alasajosta on nyt tullut myös laillisuuskysymys.
Hiilen käytön vuoteen 2029 mennessä kieltävä laki hyvin todennäköisesti säädetään tänä vuonna.
 
Hiilen käytön alasajo maksaa. Se vaatii suuria investointeja.
Se vaatii myös teknologista kehitystä ja riskinottoa, sillä hiilen korvaamiseen soveltuvat lämmöntuotantomenetelmät eivät ole vielä kaikilta osin kaupallisesti kypsiä.
 
Näennäisesti helppo ratkaisu on korvata hiilen poltto puun poltolla.
Kuten olen useasti ennenkin täällä todennut, laajamittainen puun poltto on kuitenkin huono ratkaisu.
Helsingin lämmittäminen vaatii käsittämättömät määrät puuta.
Helenin osuus on jo nykyisellään 15 prosenttia Suomen pelletinkäytöstä.
Salmisaareen avattu pellettilaitos, joka on Helsingin mittakaavassa pieni, riittäisi yksin lämmittämään keskikokoisen suomalaisen kaupungin.
 
Puun käytön lisäämiseen liittyy merkittäviä taloudellisia ja liiketoiminnallisia riskejä.
Suomessa puuta ei ole riittävästi saatavilla koko Helsingin lämmittämisen tarpeiksi.
Puuriippuvuuden lisääntyessä sekä hinta- että saatavuusriski kasvaa merkittävästi.
Näennäishelposta ratkaisusta voi tulla yllättävän nopeasti kallis kiviriippa.
Tämän lisäksi puun polttaminen on ongelmallista luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta.
 
Puun polttaminen ei myöskään ole aito askel kohti hiilineutraaliutta.
Puun polton hiilineutraalius on ainoastaan laskennallista ja perustuu EU-maiden keskinäiseen sopimukseen.
On hyvin mahdollista, että tämä sopimus muuttuu ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa.
Lyhyesti sanottuna, puun polttaminen vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä edulliselta ja helpolta ratkaisulta, mutta meidän pitää katsoa pidemmälle, sillä energiainvestoinnit tehdään vuosikymmeniksi eteenpäin.
 
Hiilestä luopuminen vuoteen 2029 mennessä on Helsingille hyvin suuri haaste.
Se on kuitenkin haaste, johon meidän kaikella todennäköisyydellä on pystyttävä vastaamaan.
Siksi on aika lopettaa voivottelu ja keskittyä ratkaisuihin.
 
Vaikka uusien teknologioiden ja liiketoimintamallien käyttöönottoon liittyy riskejä, ne ovat nähdäkseni kuitenkin paremmin kestettävissä kuin hiilen alasajossa viivyttelyn aiheuttamat riskit tai laajamittaisten puunpolttoinvestointien aiheuttamat riskit.
Meidän ei kannata nyt sitoa kaupungin lämmittämistä eikä energiayhtiömme pääomaa ilmaston ja talouden kannalta huonoon ratkaisuun.
Sen sijaan meidän pitää nyt ennakkoluulottomasti ja pikaisesti etsiä useita vaihtoehtoja. Niitä onneksi kuitenkin on: lämpöpumput, energiatehokkuus, kysyntäjousto, hukkalämmöt.
 
Helsingin ja laajemmin pääkaupunkiseudun lämmitystarpeen täyttäminen luo valtavan kysynnän vähäpäästöisille ratkaisuille.
Tämä kannattaa nähdä elinkeinopoliittisena mahdollisuutena Helsingille sekä Helenille mahdollisuutena saavuttaa kilpailuetua edelläkävijyydellä.

Laitetaas demokratia uusiksi

Olen tässä miettinyt tätä Harkimon, Jungnerin ja kumppaneiden uudistetaan demokratia -projektia. Sinänsä olen samaa mieltä, että jokin meidän päätöksentekojärjestelmässä on tällä hetkellä rikki, kun olennaisten uudistusten aikaansaaminen on niin vaikeaa. Mutta nyt olisi kyllä todella kiinnostavaa kuulla miten ko. herrat demokratiaa uudistaisivat. Että onko meillä yhtään samankaltainen tilannekuva siitä mitä olisi tarpeen tehdä.

Selailen paraikaa Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin Sitralle laatimaa raporttia Kansanvallan peruskorjaus, jossa esitetään laajan haastatteluaineiston pohjalta ideoita yhteiskunnallisen päätöksenteon uudistamiseen. Ihan ensimmäinen vaikutelma rapsasta on, että ohhoh, kansalaisyhteiskunta puuttuu tästä kuviosta kokonaan. Ei ole haastateltu kansalaisjärjestöjen edustajia eikä varsinkaan ihan taviksia kansalaisia, etujärjestöjä sen sijaan kyllä.

Minusta tässä on itse asiassa aika hyvin artikuloituna se, mikä nykymallissa on pielessä: valta on keskittynyt tietyille tahoille, ja muut nähdään hallintoalamaisina, joille kädenojennuksena ”tarjotaan kanavia dialogin käymiseen”.

Farssiksi äitynyt yritystukiuudistus oli eräänlainen kulminaatiopiste: poliittisen ja taloudellisen eliitin edustajat ne siellä istuivat muka tekemässä uudistusta, mutta oikeasti vain sopivat, että kenenkään etuihin ei kosketa. Sen sijaan otetaan köyhiltä, lapsilta, syrjäytetyiltä ja sairailta. Koska he ovat niitä hallintoalamaisia, joiden mielipidettä ei tarvitse huomioida, paitsi joskus, kun “kanavien tarjoaminen dialogin käymiseen” sattuu sopimaan suunnitelmiin.

Kaupungin luottamustehtävässä näkee hyvin konkreettisesti, miten ne päätöksenteon prosessit toimivat – ja myös, miten ne välillä eivät toimi. Niitä toimivia osia voi ja pitää kehittää vielä paremmiksi ja niitä toimimattomia voi ja pitää korjata. Itse uskon, että molemmat on mahdollista tehdä ihan nykyisen poliittisen järjestelmän puitteissa.

Minusta on olennaista, että niin kaupungin kuin valtionkin tasolla ihmiset voivat luottaa yhteiskunnan rakenteisiin ja heillä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin silloin, kun kokevat sen tarpeelliseksi. Ihan kaikella kunnioituksella Hyssälää ja Backmania ja heidän sinänsä aivan hyvää raporttiaan kohtaan, en oikein usko, että tätä voidaan saavuttaa hallintokeskeisesti ja kysymällä ainoastaan valtarakenteita edustavien näkemyksiä.

Ihmisillä on nytkin monenlaisia kanavia vaikuttaa, politiikan ohella muun muassa kansalaisjärjestöt, kaupunginosayhdistykset, someverkostot ja vanhempainyhdistykset. Olennaista on varmistaa, että näillä eri tahoilla on aidot mahdollisuudet tulla kuulluiksi ja huomioiduiksi, että niiden merkitys yhteiskunnallisina toimijoina tunnustetaan.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ei tässä missään kuilun partaalla keikuta. Kuten Hyssälän ja Backmanin raportissakin todetaan, suomalaisten luottamus yhteiskuntaan, instituutioihin ja poliittiseen järjestelmään on edelleen poikkeuksellisen korkealla tasolla. Se on tosi hyvä pohja, jolta ponnistaa. Enemmän taidetaan tarvita pientä laittoa kuin koko järjestelmän auki räjäyttämistä.

Pientä laittoa voi olla esimerkiksi se, että kehitetään yhä parempia tapoja, joilla kunnan asukkaat voivat olla yhteydessä kunnan hallintoon, tehdä aloitteita niin pienistä kuin suuristakin asioista ja kertoa näkemyksensä omaan elämäänsä vaikuttavista asioista.

Pientä laittoa voi olla vaikkapa lobbarirekisterin perustaminen ja pelisääntöjen sopiminen sille, miten intressitahot voivat olla yhteydessä poliittisiin päättäjiin. Ei vaikkapa oteta etujärjestöjä mukaan parlamentaarisiin työryhmiin, noin esimerkkinä.

Pientä laittoa voi olla uudistaa tapoja, jolla hallitusneuvotteluja käydään ja kuntastrategioita laaditaan. Läpinäkyvyys eri intressirahojen kuulemisessa muun muassa olisi hyvä edistysaskel.

Pientä laittoa voi olla kansalaisten kuuleminen osana lainsäädäntöprosessia. Esimerkiksi nyt vaikkapa pitkäaikaistyöttömien kuuleminen, kun uudistetaan työttömyysturvaa. On olennaisen tärkeää, että päätöksentekijät ymmärtävät kunnolla niiden tilanteita, joita lainsäädäntö koskee.

Eli joo, uudistetaan ihmeessä demokratiaa, kyllä sille on tarvetta. Mutta nyt kaipaisin sitä konkretiaa.

On häpeällistä ja haitallista, ettei hallitus uudista yritystukia

Olen tässä pari päivää sulatellut uutista hallituksen asettaman yritystukityöryhmän tuloksettomuudesta sekä tietoja ryhmän työskentelytavoista. Tuloksettomuus ei yllättänyt, toimintatapojen räikeys ehkä sentään jonkin verran.

Miksi tuloksettomuus ei yllättänyt? Koska alusta asti oli selvää, että työryhmä asetettiin vain siksi, että näyttäisi siltä kuin tehtäisiin jotakin. Innokkaiden puheiden jälkeen oli hirveän noloa, ettei hallitus saanut leikkauksia aikaiseksi viime vuonna sen enempää puoliväliriihessä kuin syksyn budjettineuvotteluissakaan.

Sekin oli toki selvää, miksi yritystukien uudistaminen on Sipilän hallitukselle niin vaikeaa. Leikkaukset kun osuisivat Kokoomuksen ja Keskustan keskeisiin sidosryhmiin. Silti jaksoin hämmästyä, miten suuri rooli näille sidosryhmille annettiin parlamentaarisessa työryhmässä.

Siellä ne istuivat neuvottelupöydässä mukana, kaikki suurimpien edunsaajien etujärjestöt.

Hyvään lainvalmisteluun ilman muuta kuuluu intressiryhmien kuuleminen. Voi perustellusti väittää, että Suomessa on saatu yhteiskuntarauha pysymään ja eri tahot noudattamaan lakeja varsin kuuliaisesti pitkälti juuri siksi, että lainvalmistelu on osallistavaa.

On kuitenkin hyvin eri asia kuulla intressitahoja kuin päästää ne päättämään omista eduistaan. Valitettavasti tämä päätöksentekoon mukaan ottaminen näyttää Suomessa yleistyvän. Lobbarit ovat jo useita kertoja olleet mukana hallitusneuvotteluissa hallitustavoitteita sorvaamassa. Nyt etujärjestöt päästettiin parlamentaarisen työryhmän jäseniksi. Onko seuraava askel, että eduskunnan valiokuntiin tulee vakiopaikat MTK:lle ja EK:lle?

Anders Blom teki ansiokkaan työn nostaessaan väitöskirjassaan esille suomalaisen rakenteellisen korruption toimintatapoja. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisen sopimisen päivitystä.

Nyt meillä on tilanne, jossa yhteiskunnan vaikutusvaltaisimmat tahot käyttävät kaiken arvovaltansa estääkseen yhteiskunnan ja liike-elämän rakenteita kehittymästä ja pitääkseen aikoinaan aivan erilaisessa tilanteessa myönnetyt etuudet ikuisesti voimassa. Samaan aikaan leikataan yhteiskuntaa uudistavista ja kilpailukyvyn kannalta olennaisista asioista, kuten tutkimuksesta ja koulutuksesta. Leikataan myös yhteiskuntarauhan kannalta olennaisista asioista, kuten sosiaaliturvasta.

Liike-elämän etujärjestöt maalailevat uhkakuvia siitä, kuinka kilpailukyky on mennyttä, jos yritystukia leikataan. Tämä ei kerta kaikkiaan ole uskottavaa, kun tilastoja katsoo. Esimerkiksi yksi suurimmista yksittäisistä tuista, energiaintensiivisen teollisuuden sähköveron palautus, valuu suoraan suurten yritysten osinkoihin.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että valtion tehtävä ei ole kannatella kannattamatonta yritystoimintaa – ja vielä vähemmän sen tehtävä on syytää tukia vakavaraisille yhtiöille, joilla ei ole ongelmia saada rahoitusta. Yritysten, jos keiden, tulisi ennen kaikkea pystyä toimimaan markkinoilla terveen kilpailun pelisäännöillä.

Valtion roolina voi olla esimerkiksi auttaa uusia markkinoita alulle, tukea markkinoita uudistavaa tutkimus- ja kehitystyötä, paikata yksityisillä rahoitusmarkkinoilla ilmeneviä aukkoja tai estää haitallisten ulkoisvaikutusten syntymistä. Valtaosa suomalaisista yritystuista ei kuitenkaan noudata näitä periaatteita.

Yritystukien uudistamiselle on suuri tarve. Tuet tulevat kalliiksi ja valtaosa niistä vääristää markkinoita. Se, että hallitus ei ole uudistusta saanut aikaan, on surullista, häpeällistä ja erittäin haitallista Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle.

Parempi sisäilma kouluihin ja päiväkoteihin

Jätin eilen valtuustoaloitteen, jonka tavoitteena on parantaa sisäilman laatua ja ehkäistä kosteusvaurioiden syntymistä Helsingin kouluissa ja päiväkodeissa. Aloitteen allekirjoitti lisäkseni 21 valtuutettua lähes jokaisesta valtuustoryhmästä.

Nyt, kun kaupungin budjettiin on varattu runsaasti rahaa sisäilmaongelmien korjaamiseen, voimme toivottavasti luopua käytännöistä, joilla tavoitellaan lyhytaikaisia säästöjä, mutta saadaan aikaan pitkäaikaisia ongelmia.

Uskon, että kaikki haluavat lasten ja heidän hoitajiensa ja opettajiensa viettävän päivänsä rakennuksissa, jotka ovat terveellisiä ja turvallisia.

 

Valtuustoaloite: Sisäilman laatua parantavat koneellisen ilmanvaihdon käytännöt kouluihin ja päiväkoteihin

Koulujen ja päiväkotien kosteus- ja sisäilmaongelmat aiheuttavat Helsingin kaupungille suuria kustannuksia. Koulujen korjausvelka on jo puoli miljardia euroa. Sisäilmaongelmat aiheuttavat monenlaisia terveysongelmia, joiden hoitaminen kasvattaa kustannuksia entisestään.

On hienoa, että kaupunki on varannut budjetissaan runsaasti rahaa sisäilmaremonttien tekoon. Valitettavasti pelkkä rakenteiden korjaaminen ei välttämättä poista kaikkia ongelmia. Yksi sisäilman laatua huomattavasti heikentävä asia on koneellisen ilmanvaihdon laitteistojen käyttötavat. Useissa koulu- ja päiväkotirakennuksissa on käytäntönä sammuttaa koneellinen ilmanvaihto arki-iltojen, viikonloppujen ja loma-aikojen ajaksi.

Koneellisen ilmanvaihdon kytkeminen pois päältä on osasyyllinen kosteusongelmien syntyyn ja huonontaa rakennusten ilmanlaatua merkittävästi. Kun ilma ei vaihdu koululuokissa ja päiväkodin huoneissa, epäpuhtaudet kasautuvat tiloihin ja tarttuvat pintoihin. Säästämällä ilmanvaihdosta luodaan vielä kalliimpi ongelma.

On myös käynyt ilmi, että joidenkin koulujen sisäilmaremonttien yhteydessä laadittuja huoltosuunnitelmia ei ole noudatettu ilmanvaihdon osalta, koska tieto ei ole kulkenut kiinteistön kunnossapidosta vastaaville.

Asiantuntijoiden mukaan rakennuksen ollessa tyhjillään koneellista ilmanvaihtoa tulee käyttää vähintään kolmasosateholla, jotta rakenteista johtuvat epäpuhtaudet ja kosteus tuulettuvat pois. Mikäli ilmanvaihtojärjestelmää ei ole mahdollista säätää portaattomasti, voidaan ilmanvaihto ajastaa käymään joka kolmannen tunnin ajaksi täydellä teholla. Tilat tulee varustaa korvausilmaventtiileillä sekä tehokkaalla lämmön talteentotolla ja tilojen välillä tulee olla siirtoilmaventtiilejä. Lisäksi ilmanvaihtojärjestelmät tulee nuohota ja suodattimet vaihtaa säännöllisesti.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että niissä Helsingin kaupungin koulu- ja päiväkotirakennuksissa, joissa koneellinen ilmanvaihto on käytössä, siirrytään käytäntöön, jossa koneellista ilmanvaihtoa ei suljeta kokonaan arki-iltoina, viikonloppuina ja loma-aikoina, vaan ilmanvaihto pidetään käynnissä riittävällä teholla, että ilma vaihtuu kaikissa tiloissa. Oikean mitoituksen aikaansaamiseksi ilmanvaihdosta vastaavan kunnossapitohenkilöstön tulee selvittää kiinteistön käyttäjien kanssa rakennuksen normaalit työajat, mukaan lukien iltapäiväkerhot, liikuntavuorot ja muu harrastustoiminta. Ilmanvaihtohormit nuohotaan ja suodattimet vaihdetaan säännöllisesti. On myös huolehdittava siitä, että koneellinen ilmanvaihto on mitoitettu rakennusten sisäilmaston ja ilmanvaihdon määräysten ja ohjeiden mukaan, että korvaus- ja siirtoilmaventtiilejä on riittävästi ja että rakennuksen maksimikäyttäjämäärä ei ylity. Lisäksi esitämme, että koulujen ja päiväkotien kiinteistöhuollon ohjeistuksia ja valvontaa sekä tiedonkulun käytäntöjä kiinteistöjen käyttäjien ja kunnossapidon välillä kehitetään ja tehostetaan sisäilmaongelmia aiheuttavien käytäntöjen kitkemiseksi.

 

Helpotusta kahden kodin lasten kouluvalintoihin

Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli tänään aloitteeni kahdessa kodissa asuvien lasten kouluvalinnan helpottamiseksi. Aloitevastauksen loppupäätelmä on positiivinen, aloitteen toteuttamista selvitetään. Valitettavasti kuitenkin viranhaltijoiden vastustus kuultaa vastauksen perusteluista läpi. Selvensin puheessani aloitteen taustoja ja kävin läpi esitettyjä huolenaiheita.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Haluan kiittää kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäseniä, että velvoititte viranhaltijat selvittämään aloitteeni toteuttamista.

Tässä aloitteessa on kyse siitä, että kaupunki elää asukkaidensa muuttuvien elinolosuhteiden mukana. Perheet nykypäivänä ovat monimuotoisia. On sateenkaariperheitä, adoptioperheitä, uusperheitä, yksinhuoltajaperheitä, apilaperheitä.

Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan joka viides helsinkiläinen koululainen asuu kahdessa kodissa. Osa näistä lapsista asuu toisessa kodissaan viikonloppuisin, jolloin asumisjärjestely ei vaikuta koulunkäyntiin. Mutta yhä enemmän on lapsia, joka käyvät koulua säännöllisesti kahdesta eri osoitteesta.

Näille lapsille kumpikin koti on ihan oikea koti. Kummassakin kodissa tehdään läksyjä, syödään iltapalaa, kuivatetaan kuraisia kintaita patterin päällä, röhnötetään kavereiden kanssa ja kinastellaan oman huoneen siivoamisesta.

Vuoroasumisen yleistyminen kertoo siitä, että sekä isät että äidit haluavat pitää yllä kiinteää suhdetta lapsiinsa, vaikka parisuhde lasten toisen vanhemman kanssa on päättynyt. Ruotsalaisten tutkimusten mukaan järjestely on lasten kannalta hyvä – kahdessa kodissa vuoroasuvat lapset ovat yhtä onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä kuin yhdessä kodissa asuvat, kunhan vanhempien välit ovat kunnossa.

Helsingissä koulu- ja esikoulupaikkaa valittaessa lapselle myönnetään ensisijaisesti paikka siltä oppilaaksiottoalueelta, jolla hänen virallinen osoitteensa on.

Tämä saattaa perheitä kummallisiin tilanteisiin. Lapsi ei saakaan esikoulupaikkaa tutusta päiväkodista, koska virallinen osoite on eri alueella. Lapsi joutuu kulkemaan pitkän ja hankalan koulumatkan, vaikka toisen kodin lähellä olevaan kouluun olisi helpompi kulkea molemmista kodeista. Perheen lapset joutuvat eri kouluihin, koska ovat eri alueilla kirjoilla.

Tämä ei mielestäni ole oikein eikä tätä päivää, ja siksi tein valtuustoaloitteen.

Minulta on usein kysytty, miksi vanhemmat eivät vain vaihda lapsen kirjoja toiseen kotiin kouluhakemuksen käsittelyajaksi. Näin moni käytännössä tekeekin. Minusta kuitenkaan järjestelmä ei voi perustua siihen, että kansalaiset joutuvat kikkailemaan julkisia palveluja saadakseen.

Pienituloisille vanhemmille osoitteen siirto myös tarkoittaa käytännössä lapsen asuinpaikkaan sidottujen etuisuuksien kuten asumistuen lapsikorotuksen katkaisemista. Lapseen liittyvät kulut eivät katoa mihinkään, mutta tulot pienenevät merkittävästi. Tämä ei minusta ole kohtuullista.

Moni on ollut huolissaan koulushoppailusta. Se termi ei kuitenkaan oikeastaan liity tähän asiaan. Olisi aika extremeä, jos joku ottaisi avioeron ja muuttaisi erilleen puolisostaan vain saadakseen lapsensa parempaan kouluun. Perhehän voi vain yksinkertaisesti muuttaa. Ja niin moni tekeekin.

Se ei ole koulushoppailua, että haluaa lapselleen koulupaikan kodin läheltä. Se toinenkin koti on lapsen ihan oikea koti, jossa lapsi asuu ja josta hän kulkee kouluun. Kahden kodin perheillä tulisi olla mahdollisuus valita, kumman kodin alueelta lapselle koulupaikkaa haetaan, jotta perheen ja erityisesti lapsen arki saadaan mahdollisimman sujuvaksi ja turvalliseksi.

Toimialan aloitevastauksessa todetaan, että oppilas voi pyrkiä toissijaiseen kouluun tai esiopetuspaikkaan ja tulla valituksi, mikäli siellä on tilaa. Tämä on melkoista asioiden kaunistelua, kun me tiedämme, minkälainen tilanne tässä kaupungissa on päivähoito- ja koulupaikkojen suhteen. Esimerkiksi omalla asuinalueellani koulussa on enemmän oppilaita kuin tilamitoitus sallii, ja oppilasmäärä kasvaa sadalla vuodessa. Ei siihen kouluun tulla toissijaisille paikoille, ei mitenkään.

Olennainen asia on, miten vakituinen kahdessa kodissa asuminen määritellään ja todennetaan. Lapsenhuoltolakiin esitetään muutosta, jonka mukaan vuoroasuminen merkittäisiin jatkossa väestötietojärjestelmään. Mikäli lakiuudistus menee läpi, se tarjoaa kaupungille varsin yksinkertaisen keinon todentaa asia.

Jo ennen lakiuudistusta todentamisessa voidaan hyödyntää esimerkiksi lastenvalvojan vahvistamaa tapaamissopimusta.

Asia on nyt selvitettävänä, mikä on hienoa. Nyt toivon kasvatus- ja koulutustoimialan viranhaltijoilta kykyä ja halua kehittää kaupungin palveluja vastaamaan kaupunkilaisten elämäntilanteita. On aika päivittää perheiden palvelut nykypäivään.